torstai 19. maaliskuuta 2015

Sotaa Levantissa

Reluctant Enemies on osa Multi-Man Publishing -yhtiön tuottamaa Operational Combat Series (OCS) -sarjaa. OCS:n säännöt eivät todellakaan ole helpoimmasta päästä, yksityiskohtia ja erilaisia taulukoita riittää loputtomiin, huoltoa kuskataan kuorma-autoilla pitkin maita ja mantuja jne.

Tämänkertaisen pelin sanotaan olevan kuitenkin helpommasta päästä, vain yksi kartta ja kohtuullinen määrä joukkoja. Aiheena on yksi toisen maailmansodan vähiten tunnetuista kahinoista, operaatio Exporter eli liittoutuneiden hyökkäys Syyriaan ja Libanoniin niissä olleiden Vichyn Ranskan joukkojen kukistamiseksi. Niin läpihuutojuttu ei sotaretki ollut kuin ensin ajateltiin, mutta joka tapauksessa vastarinta kukistettiin reilussa kuukaudessa. Ranskan muukalaislegioonan sotilaita taisteli rintaman molemmin puolin, kansainyhteisön osalta asialla olivat pääasiassa australialaiset ja intialaiset joukot.

Sääntöjen mutkikkuuden vuosi aloitimme käymällä läpi esimerkkipeliä ja jatkoimme siitä omin neuvoin toisesta kierroksesta lukien. Kartta ja peli käsittää vain osan sotaretkestä, lähinnä Haifan-Ammanin-Damaskoksen-Beirutin neliön rajaaman alueen. Sen ulkopuolella liittoutuneet tunkeutuivat Syyriaan myös idästä Irakista käsin - kannen valokuvassa Bren-vaunu huristaa antiikin Palmyran raunioilla.

Jo esimerkkikierroksen aikana liittoutuneet työntyivät Libanonin rajalta Litanijoelle. Bekaan laaksossa edettiin samoille korkeuksille.


Tykistön painopiste keskitettiin rannikkokaistalle, ja sillehän voi ampua myös laivatykeillä. Aloite heitetään joka kierros, joten liittoutuneet saivat double turnin ja tilaisuuden hyökätä tykistötulen "lannistaman" vihollisen kimppuun Litanijoen yli.


Läpimurtohan siitä tuli, ja Vichy joutui vetäytymään seuraavan joen taakse.


Aavikkorintamalla olivat vastakkain tummansiniset Vichyn ja vaaleansiniset vapaan Ranskan joukot, sekä jälkimmäisten rinnalla tummanruskeat intialaisjoukot. Täällä huoltoa helpottaa etenemissuuntaan menevä rautatie.


Hyökkäys laavakentän reunalla olevia Vichyn joukkoja lyötiin takaisin. Samalla kävi ilmi, että ns. yllätysheitolla on varsin suuri merkitys taisteluissa, se voi muuttaa tuloksen aivan toiseksi kuin alkuperäiset voimasuhteet antaisivat ymärtää.


Jatkoa sotatoimiin myöhemmin.

****************

Pari päivityskuvaa kommenteissa 13.4. annettuun katsaukseen. Rannikolla ja rannikkovuorilla ei rintama ole liikkunut. Liittoutuneitten tykistökeskittymä silpaisee vihollisen kerrallaan muonavahvuudesta.


Sisämaassa eli Golanin kukkuloilla ja suuren laavakentän molemmin puolin saamansa löylytyksen seurauksena Vichyn joukot ovat  pötkineet Damaskoksen edustan kukkuloille ja jokivarteen.

.

12 kommenttia:

Metsis kirjoitti...

Monissa sotapeleissä on ongelmana, että kaikkia osastoja voi loputtomasti liikuttaa ja näin optimoida hyökkäykset yms. Todellisuus on toinen. Kun lukee kuvauksia eri sotaretkistä, usein saa ihmetellä kaikenlaisia hölmöntölväyksiä ja sekaannuksia. Mikseivät komentajat tehneet oikeita ratkaisuja? Syitä on ensisijassa kaksi: puutteelliset tiedot ja huoltotilanne.

Puutteellisia tietoja on mallinnettu peleissä erilaisten fog of war -sääntöjen avulla (vastapuolen nappulapinoja ei saa tutkia jne.), joita OCS-sarjan peleissäkin on. Huoltotilanteen mallintaminen on valitettavasti useissa peleissä jos ei tyyten laiminlyöty niin ainakin mallinnettu varsin suurpiirteisesti. Toisesta maailmansodasta lähtien armeijat ovat tarvinneet toimiakseen suuria määriä polttoainetta, ampuma- ym. tarvikkeita, jotka täytyy vielä saada oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. (Tätä varten kehitettiin toisen maailmansodan aikana operaatioanalyysinä tunnettu suunnittelumenetelmä.) OCS-sarja mallintaa mielestäni varsin hyvin tätä logistista ”haastetta” sortumatta aivan piperrykseen.

Peli tosiaan kuuluu sarjaan eli sarjan pelit jakavat samat perussäännöt, jolloin pelikohtaiset säännöt jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Reluctant Enemies -pelin tapauksessa pelikohtaisia sääntöjä on kaikkiaan vajaat viisi ja puoli sivua löysästi asemoituna. Kari kenties muistelee saman sarjan Burma-peliä, jossa pelikohtaisia sääntöjä on kymmenen sivua variantteineen.

Metsis kirjoitti...

Lieneekö muuten sattumaa, että blogin kuvat alkavat kohdasta, jossa kansainyhteisö on saanut koottua rivinsä uudestaan Litani-joella hölmöntölväykseen päättyneen hyökkäyksensä jälkeen?

Kari Hintsala kirjoitti...

Eka kuva on opetteluskeniksen ajalta. Kieltämätä kuvallinen dokumentaatio on ollut fragmentaarista.

Metsis kirjoitti...

Jatkoimme peliä eilen:

Rannikkokaistaleella olen (pelaan Vichyä) lopullisesti joutunut hylkäämään Litani-joen. Hetken näytti jopa siltä, että seuraavakin jokilinja menetetään, mutta nyt olen onnistunut kokoamaan sinne joukkoja siten, ettei läpimurtoa heti tapahdu.

Keskisellä, Merdayounin lohkolla itse Merdayounin olen kyllä menettänyt, mutta muuten kansainyhteisön eteneminen on pysähtynyt sielläkin. Näyttää hieman siltä, että vihollinen aikoo siirtää osan joukoista Libanoninvuorien solien halki rannikolle.

Etelä-Syyrian aavikolla asiat menivät pieleen. Olin työntänyt Soueïdan puolustuksen liian eteen, jolloin itse kaupungin puolutus oli jäänyt liian pienen porukan kontolle. Vihollinen valtasi paitsi itse kaupungin myös sen huoltovarikon, josta kaiken huipuksi onnistui kaappaamaan itselleen huomattavan määrän huoltopisteitä. Tämän seurauksena olen aloittanut vetäytymisen kohti Jabal al-Druzen laavakentän pohjoispäätä, minkä jälkeen on enää vain Kiswen kaupunki Damaskoksen turvana.

Metsis kirjoitti...

Tähän mennessä tapahtunut:

Litani-joen menetyksen jälkeen Aouale-joen linjan olen saanut pidettyä niin hyvin, että vihollinen on päättänyt vaihtaa painopisteen muualle. Täten rannikkokaistaleella liittoutuneet ovat pari viime kierrosta enää ampuneet häirintätulta.

Merdayouninkin lohkolla liittoutuneet on pysäytetty eikä lohkolla ole käyty taisteluja vähään aikaan.

Vihollinen on siirtänyt hyökkäyksensä painopisteen Etelä-Syyrian aavikolle, jossa tilanne onkin muuttunut. Safadin itäpuolella, Galilean- ja Hulajärvien välisssä asemissa olleen Haifan-Damaskoksen valtatien etuvartioni olen menettänyt, minkä seurauksena jouduin luopumaan myös Kuneitrasta – minulla kun ei yksinkertaisesti riitä joukkoja puolustamaan tuota aavikon keskellä olevaa kaupunkia. Kuneitrasta koilliseen sijaitsevan laavakentän suojaaman Sassaan suojaksi olen kiireesti onnistunut haalimaan joukkoja, joten vihollinen ei heti sieltä ryntää läpi.

Loppujen lopuksi vihollisen koukkausyritys Jebel Druzen laavakentän itäpuolella kuivui kokoon ja selvisin vähemmin tappioin, kuin olin pelännyt. Tosin koukkaus yhdessä Sanameinissa kärsityn tappion kanssa pakotti minut vetämään joukot Kiswen puolustuslinjalle. Kestää ainakin kaksi kierrosta, ennen kuin vihollinen saa joukkonsa sinne hyökkäysryhmitykseen, joten ehdin hyvin ryhmittää joukkoni puolustukseen.

Eipä Vichyn ranskalaisilla oikein rahkeet riitä hyökkäämiseen, vaan voitto on saavutettavissa ainoastaan puolustuksen kautta (vrt. Kollaa kestää).

Metsis kirjoitti...

Valitettavasti vanha sanonta "Totuus on sodan ensimmäinen uhri" pitää jälleen kerran paikkansa. Miten muuten on selitettävissä, että hallittu vetäytyminen pienen kahinoinnin jälkeen puetaan kansainyhteisön propagandassa tekstiksi "...saamansa löylytyksen seurauksena Vichyn joukot ovat pötkineet Damaskoksen edustan kukkuloille ja jokivarteen."?

Metsis kirjoitti...

OCS-sarjan peleissä tykistökeskityksen tavoitteena saa olla vain lamauttaminen – joko vihollisen hyökkäysryhmityksen pilaamiseksi tai oman hyökkäyksen vahvistamiseksi. Toki tykistökeskityksellä voi aiheuttaa viholliselle tappioita, mutta tämä ei saa olla tavoitteena johtuen keskitysten vaatimista määristä huoltopisteitä. Koska omat joukot toipuvat lamautuksesta oman vuoron päätteeksi, hyökkäysuhan tai oman hyökkäyksen on oltava välitön. En muista, kuinka monta kertaa olen yrittänyt neuvoa kansainyhteisön pelaajia tässä kohdin, mutta oppi ei näytä menneen perille.

Siirrettyään painopisteen pois rannikolta kansainyhteisö siirtyi nimittäin taktiikkaan, jossa rannikkotie yritettiin avata pelkästään tykistöllä ampumalla. Tämä näytti toimivan kierroksen, kaksi, kun menetin keskityksessä aina pataljoonan, mutta sitten tuli vääjäämättä kierros, jolloin keskitys meni pipariksi ja joukkoni olivat täydessä toimintavalmiudessa.

Painopisteen siirtämisen myötä kansainyhteisön ryhmityksestä Aouale-joella puuttui syvyys, minkä lisäksi sektorilla ei käytännössä ollut huoltopisteitä. Tilaisuus vastahyökkäykseen oli siis mitä mainioin. Siirsin ensin tšerkessialaisen ratsuväkiosaston kansainyhteisön joukkojen vasempaan takasivustaan (ks. kuudes kuva, heksaan 19.10), minkä jälkeen ilmavoimani iskivät rannikolla lamauttaen vihollisen. Tämä jo loi mahdollisuuden vastaiskuun, mutta kun tykistöni vielä lamautti loput jokilinjalla olleet viholliset, suuren vastaiskun ainekset olivat kasassa.

Panssareiden tukema hyökkäys aivan rannassa tuhosi avomaalla olleet viholliset ja sulki motin niin, etteivät toisen hyökkäyksen paineen alla perääntyneet viholliset päässeet enää vetäytymään. Bonuksena sain vielä liikkua kertaalleen, jolloin kärkijoukkoni pääsivät takaisin pääjoukkojeni luokse torjumaan vihollisen vastahyökkäystä. Tätä hyökkäystä ei tullut, mikä ei ole mikään ihme, sillä kansainyhteisö menetti viisi pataljonaa ja yhden huoltopisteen ilman omia tappioitani.

Kahdella seuraavalla kansainyhteisön vuorolla nähtiin paniikinomainen rintaman rakentaminen uudelleen ja kuorma-autoralli huoltopisteiden tuomiseksi näille uusille joukoille. Omalla vuorollani vetäydyin takaisin jokilinjan taakse, joten joukot ovat samoissa asemissa kuin ennen hyökkäystäni. Erona vain on, että kansainyhteisön oli pakko sijoittaa viimeiset vahvistuksena tulleet joukkonsa rannikkokaistaleelle, mikä vähentää painetta muilla rintamaosuuksilla.

Metsis kirjoitti...

Peliä on pelattu kaksi istuntoa sitten edellisen kommentin...

Samaan aikaan rannikolla tekemäni vastahyökkäyksen aikana hyökkäsin myös keskisellä Merdayounin lohkolla, minkä seurauksena sinne syntyi kansainyhteisön rintamaan repeämä. En oikein aluksi tajunnut repeämän potentiaalia, mutta sitten keksin lähettää sieltä panssariauto-osaston todella syvälle vihollisen selustaan kohti Palestiinassa sijaitsevaa Safadia! Kaupungin itäpuolella nimittäin oli kansainyhteisön vartioimaton huoltovarikko. Onnistuin kaappaamaan suuren osan varikosta, joten lähetin sinne kuorma-autoni hakemaan huoltopisteitä.

Kaappaamani huoltovarikko sijaitsi kaiken huipuksi tiellä, jota kautta Damaskoksesta lounaaseen sijaitsevan Sassaan lohkon kansainyhteisöt joukot saivat huoltonsa. Jotta motti olisi täydellinen, minun täytyi kuitenkin vallata tienristeys Merdayounin länsipuolella. Itse risteys oli vartioimaton, joten ratsuväkiosastoni pääsi sinne livahtamaan vaivatta. Huollon järjestäminen tälle ratsuväelle vaikutti pieneltä ongelmalta, koska huoltotietä pitkin etenevän pääjoukkoni ja ratsuväen välillä oli enää yksi vihollisen tykistöosasto. Tämä näytti varmalta nakilta...

No niin, ainahan asiat voivat mennä pieleen. Kansainyhteisön päämajassa joku heräsi ja tajusi, mitä oli tapahtumassa – tai sitten vain sokea kana löysi jyvän – ja brittien pommitusosasto kävi lamauttamassa hyökkäysosastoni. Päätin kuitenkin hyökätä ja onnistuinkin eliminoimaan tykistön, hinta vain oli liian kova: muukalaislegioonan jalkaväkipataljoona. Kun sitten kansainyhteisö omalla vuorollaan onnistui taikomaan kolmen moottoroidun jalkaväkipataljoonan ja yhden panssaripataljoonan saartorenkaan panssariauto-osastoni ympärille, tilanne alkoikin näyttää huolestuttavalta. Kaiken huipuksi he voittivat aloitteen ja päättivät hyödyntää double turnin, joten menitin osastoni ja puolet sen luokse lähettämistäni kuorma-autoista. (Toinen puoli mutkitteli parin kierroksen kuluessa takaisin omille linjoilleni.)

Koska luomani saartorengas oli näin purkautunut, ei minulla ollut mitään syytä jäädä Merdayounin lounaispuolelle aivan liian eteentyönnettyihin asemiin. Vetäydyin siis takaisin lähtöasemiini pari osastoa menettäneenä. Toisaalta eipä vihollinen hyökännyt muilla lohkoilla tuona aikana ja kulutti aikamoisen määrän huoltopisteitä joukkojensa liikuttamiseen.

Metsis kirjoitti...

Safadin episodin mentyä ohitse kansainyhteisö aloitti hyökkäyksensä kohti Damaskosta. Kiswen tasalla kaupunkia ympäröivien kukkuloiden itäpuolella Vapaan Ranskan joukot ylittivät wadin ja pyrkivät näin hyökkäämään sivustaani. Onnistui kierroksen, kaksi lamauttamaan vihollisen hyökkäysryhmityksen niin, ettei maahyökkäystä tullutkaan (ks. kommenttini tykistön käytöstä ylempänä).

Tiesin kuitenkin, ettei näin voi jatkua, jossain vaiheessa lamauttaminen epäonnistuu väkisinkin ja siksi toisekseen ei minulla ole varaa moiseen jatkuvaan huoltopisteiden paukuttamiseen taivaalle. Niinpä aloitin vetäytymisen tuolta kukkulalinjalta. Ensiksi vedin itäpuolen siten, että joukkoni muodostivat kaaren Damaskoksen eteen. Itse kaupunkiin minun ei kannattanut vetäytyä, koska joukkojeni taisteluarvo puoliintuu kaupungissa, millä kuvataan ranskalaisten päätöstä julistaa Damaskos ns. avoimeksi kaupungiksi. Tämän jälkeen vetäydyinkin itse Damaskoksen pohjois- ja länsipuolelle jättäen kaupunkin taisteluitta vihollisen haltuun.

Vihollinen painoi päälle myös Sassaan suunnalla ja oli onnistunut rämpimään kylää etelästäpäin suojanneen laavakentän poikki. Viime hetkellä vedin myös tällä lohkolla olleet joukot pois, koska joukkojen ainut käyttökelpoinen vetäytymistie kulkee juuri Damaskoksen kautta. Ilmeisesti minun huoltokaappauksen tehneen panssariauto-osaston esimerkin innoittamana vihollinen lähetti moottoroidun jalkaväkipataljoonan koukkaamaan Damaskoksesta vetäytyneiden joukkojen selustaan pyrkien näin katkaisemaan minulta huollon. Minun onnekseni koukkaajia oli vain yhden pataljoonan verran, joten pienen logistisen harjoitteen seurauksena sain kuljetettua läheiselle rautatielle sen verran huoltopisteitä, ettei panssariosastollani ollut minkäänlaisia vaikeuksia raivata tietä auki.

Väylä Damaskoksesta pohjoiseen kohti Bekaanlaaksoa sumpuuntuu todella nopeasti kapeaksi laaksoksi, jota on erittäin helppo puolustaa. Napattuaan Damaskoksen kansainyhteisön pelaajat totesivat, etteivät he millään pysty saamaan läpimurtoa tuossa laaksossa jäljellä olevassa ajassa, joten he lähettivät ison osan joukoistaan länteen. Peli on nyt tilanteessa, jossa kilpajuoksu läntisten lohkojen (rannikkokaistale ja Merdayounin lohko) vahvistamiseksi on alkanut. Kolme kierrosta on enää jäljellä. Ehtivätkö kansainyhteisön joukot saada tarvitsemansa läpimurron vai kajahtaako urhoollisten Ranskaa ja sen Levantin protektoraattia puolustaneiden mannerranskalaisten, libanonilaisten, syyrialaisten, senegalilaisten, marokkolaisten ym. suista marseljeesi?

Metsis kirjoitti...

Peli päättyi pari viikkoa sitten tulokseen, joka oli odotettavissa. Damaskoksesta Bekaanlaaksoon vievää solaa eivät kansainyhteisöt joukot koskaan edes lähteneet yrittämään aukaista. Hyvä niin, koska kapeikossa olisi ollut täydelliset Thermopylain taistelun ainekset. Keskisellä sektorilla, aivan Bekaanlaakson eteläpäässä kansainyhteisö puski täydellä voimalla eteenpäin käyttäen jopa kalliisti jälkikäteen maksettavaa ns. internal supplies -huoltoa. Jouduin vetäytymään kaksi heksariviä taaksepäin, mutta Kollaa, kröhöm... rintama kesti. Valitettavasti menetin muinaisesta linnoituksestaan kuullun Hasbajan kaupungin, josta kansainyhteistö sai voittopisteen.

Rannikolla sen sijaan rintamani repesi: vihollinen ei sentään tullut Awali-joen yli ihan heittämällä, vaan puski itsensä läpi valtaisan tulivalmistelun jälkeen. Tosin vihollisen kärkijoukot päätyivät aika uhanalaiseen asemaan. Mikäli peliä olisi jatkettu, olisin kenties onnistunut katkaisemaan kärjen huoltolinjan tai sitten olisin pitänyt tyytyä vetäytymään Damur-joelle ja koettaa raapia sinne kasaan puolustulinjaa.

Niin tai näin kansainyhteisö sai vallattua vain seitsemän pisteen edestä kohteita, mikä toi minulle pistevoiton impressive victory ja olen saava Karilta pullon valitsemaani pantua juomaa :-)

Metsis kirjoitti...

Mitä olisimme voineet tehdä toisin?

Ensiksi oma pelaaminen...

Soueïdan puolustus olisi ilman muuta pitänyt järjestää toisin. Damaskoksen luota olisin voinut paljon aikaisemmin lähettää joukkoja muille kaistoille. OCS-pelien mekaniikka suosii hyökkäämistä eli vastahyökkäyksiin olisi pyrittävä, vaikka olisikin strategisesti ottaen puolustuskannalla. Aavikkolla hyökkääminen olisi kuitenkin ollut varsin riskialtista, koska runsaslukuisimpina kansainyhteisön joukot olisivat pystyneet torjumaan koukkaukseni ja vastahyökkäykseni.

Rannikkokaistaleella ei ole tilaa manöövereihin, joten siellä on vain kestettävä jokilinjoilla. Mielestäni onnistuin tässä varsin hyvin, ja tekemäni vastahyökkäys sotki vihollisen pasmat aika perusteellisesti hetkeksi.

Vichyn kannalta suurin potentiaali lieneekin keskisellä lohkolla, jossa on rannikkoa enemmän tilaa manöövereille, mutta samalla omat sivustat eivät jää auki, kuten aavikolla helposti käy. Tämän seikan tajusin vähän liian myöhään, jolloin kulutustaistelut olivat jo syöneet enimmät reservini ja mihinkään laajoihin vastahyökkäyksiin ei enää riittänyt joukkoja.

Metsis kirjoitti...

...sitten kansainyhteisön

Niin, vaikeaa on olla löytämättä osa-aluetta, jolla kansainyhteisö olisi pelannut hyvin: puutteita oli kaikkialla. Aloitan ilmeisimmistä.

OCS-pelien mekaniikka suosii porrastettua hyökkäämistä, syvyyttä. Sen sijaan, että kokoaisi ison valtaisan nyrkin, joka kerralla tuhoaisi vastustajan elävän voiman, hyökkäys kannattaa tehdä sarjana lyöntejä. Jos tätä vertaisi nyrkkeilyyn, ei pidä yrittää ratkaista peliä yhdellä oikealla suoralla vaan sarjalla koukkuja. Tämä edellyttää reservien käyttöä – myös siis hyökätessä. Nyt kansainyhteisön pelaajat eivät tainneet kertaakaan laittaa joukkojaan reserviin.

En muista, kuinka monta kertaa huomautin kansainyhteisön pelaajille, että tykistökeskityksen tavoitteena saa olla vain ja ainoastaan joko oman maahyökkäyksen valmistelu tai välittömästi odotettavan vihollishyökkäyksen torjunta lamauttamalla. Tavoitteena ei saa olla vastapuolen eliminointi pelkästä tykkitulesta. Näin siis tykistökeskitysten vaatimien huoltopisteiden vuoksi. Tämä unohtui rannikkokaistaleella, jossa odotettiin tykistön deux ex machina -tyylisesti aukaisevan tien kohti Beirutia. Huoltopisteet olisi kannattanut mielummin käyttää maajoukkojen hyökkäykseen.

Koska pelissä päätietkin kävivät huoltolinjoista (normaalien rautateiden lisäksi), kansainyhteisön pelaaja ei vaivautunut kuljettamaan huoltopisteitä kuorma-autoilla lähemmäs rintamaa. Pääteitä myöten huollon saa kyllä järjestettyä teiden suuntaisille hyökkäyksille, mutta, mutta... Operatiivista joustoa on tuolloin turha odottaa. Vaikka olisikin saatu jossain läpimurto, ei sitä olisi pystytty hyödyntämään. Läpimurron tekevien joukkojen vanavedessä täytyy tulla kuorma-autosaattue, jonka tuoman huollon avulla läpimurtoa saadaan hyödynnettyä kunnolla.

Koska huoltopisteistä on aina pulaa, pisteitä ei saa käytää pieniin hallinnollisiin siirtoihin. Toisin sanoen joukko-osastojen liikuttamiseen ihan muutaman heksan verran ei saisi käyttää huoltopisteitä (polttoainetta) juuri lainkaan. On parempi, että joukot ovat heksan, pari väärässä paikassa mutta vieressään kasa huoltopisteitä, joilla lähteä hyökkäykseen, kuin, että olisivat täydellisesti sijoittuneet, mutta vailla pisteitä, joilla hyökätä tai hyötyä muiden saavuttamasta läpimurrosta. Tähän ns. micro-managementtiin kansainyhteisön pelaajat sortuivat myös muutaman kerran.

Vichyn pelaajalla on pelin alussa usean vuoron ajan käytännössä ilmaherruus, jolloin kansainyhteisön pelaaja ei voi käydä ilmasotaa lainkaan. Kun Egyptistä sitten saapuu iso määrä lentokoneita vahvistuksina, kansainyhteisön pitäisi aloittaa systemaattinen Vichyn ilmavoimien tuhoaminen. Nyt usea kansainyhteisön valmistelema maahyökkäys tyssäsi siihen, että lentokoneeni kävivät lamauttamassa hyökkäykseen ryhmittyneet joukot. Eliminoimalla vastapuolen ilmavoimat maahyökkäykset sujuvat paremmin. En minä väitä, että tämä eliminointi olisi ollut helppoa, koska Vichyllä on muutamia kunnon hävittäjälaivueita ja taistelut käydään Vichyn lentokenttien yläpuolella it-tykkien suojassa. Brittihävittäjien hienoinen paremmuus ja silkka määrä takannevat kuitenkin lopulta voiton. Tätä ilmasotaa kansainyhteisön pelaajat eivät käynneet lainkaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...