Vintage-osiossa kaikkeen kummaan viehtynyt Harri Kalha on koonnut erikoisia valokuvia 1800-luvulta, aiheena vanhoilla valokuvilla (internetin ansiosta) käytävä maailmanlaajuinen kauppa.
Lehden tekemiä "kotikäyntejä" en juuri ole kommentoinut, mutta tällä kertaa on vierailtu Hannele Klemettilän luona. Tämä kirjoistaan monelle tuttu keskiajan historioitsija asuu Englannissa aidossa keskiaikaisessa talossa, ja olipa pukeutunut kuvia varten keskiaikapukuunkin. Rakennus on Englannin suojeltujen historiallisten rakennusten listalla. Muutokset saa tehdä vain luvalla, mutta korjaaminen on jokavuotista: perustuksia ei ole vaan talo on rakennettu suoraan maan päälle.
Helsingissä on käynnissä kampanja Kampin Joutsen apteekin historiallisen sisustuksen pelastamiseksi, toivottavasti se onnistuu.Ainakin hankkeen uutisoitiin saaneen tukea tunnetulta poliitikolta.
Keräilijöinä esitellään salolainen pariskunta, jonka kokoelma koostuu paitsi suuresta joukosta Kupittaan Saven tuotantoa, myös harvinaisemmista Studio Keramoksen esineistä. Sen tekijöinä olivat Josef Manuel ja Valentina Modig Manuel, ja jotakin löytyy myös Turun museokeskuksen kokoelmista.
Eniten ajatuksia herätti kuitenkin Tuija Peltomaan kolumni Mikä on oikea hinta? Niin, mikä se vanhoille esineille oikeastaan on? Huutokaupassa voi mikä tahansa nousta pilviin jos kaksi rikasta ja innokasta henkilöä sitä kilvan huutaa. Se voi nostaa samankaltaisten esineiden hintaodotukset korkealle, mutta jos into keräilijöiden into lopahtaa, lopahtavat hinnatkin. Ehkä juuri tämä hintojen sahaaminen edestakaisin on niin epämiellyttävää museoille, jotka mieluummin arvioivat kokoelmiensa "pysyvää", kulttuurihistoriallista arvoa. Tähän vedoten emme koskaan anna hinta-arvioitakaan, koska se on antiikkimarkkinoiden tehtävä. Tosin lainatessamme esineitä toisiin museoiden on niille jokin vakuutusarvo keksittävä, useinkin aika lailla hatusta, koska niin monia kokoelmien osia ei antiikkimarkkinoilla ensinkään noteerata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti