lauantai 4. lokakuuta 2025

Maarian−Kaarinan Sähkö Oy:n muuntamo Koroisissa

Arkkitehti Veikko Kyanderin suunnittelema muuntamo valmistui Turku-Toijala-radan varteen heinäkuussa 1929, ja edusti tyyliltään aikansa klassismia.

Rakennus on kapea ja korkea, räystäskorkeus yli 13 metriä, koska johdot kulkivat yli viereisen radan. Korkea rakennus vaati kantavan perustuksen, joten sen molemmin puolin rakennettiin levikkeet, jolloin alakertaan saatiin sijoitettua muuntamon hoitajan asunto, varasto, autotalli ja verstastila, jotka muuten olisivat vaatineet erilliset rakennukset. Alakerran leveys näkyy paremmin sivukuvassa.


Jo vuosia autiona ollut rakennus on saanut toimia graffitien alustana, ja kaikenlaisen ilkivallan kohteena. Näkymät sisäänkäynnin luona ovat kaameat.


Myös Toijalan radan puolella graffitit ulottuvat suht korkealle.


Niin luvatonta kuin rakennukseen onkin mennä, on sinne tunkeutumisensa dokumentoinut ainakin yksi bloggari ja yksi tubettaja.

Museon informaatioportaalin (MIP) mukaan muuntamo katsotaan yhdeksi Kyanderin huomattavimmista töistä, muita Turkuun suunniteltuja rakennuksia olivat kerrostalot Yliopistonkatu 11b (1928) ja Olavinkatu 2 eli nk. Verdandin/Veritaksen talo (1929, ei pidä sekoittaa Aurakadun Verdandin taloon).

Maarian−Kaarinan Sähkö Oy perustettiin vuonna 1912, ja se toimitti oman verkostonsa kautta sähköä Turun esikaupunkialueille eli Maarian ja Kaarinan kunnan alueille. Yrityksellä ei ollut omaa sähkön tuotantoa, vaan se osti sähköä muun muassa Turun sähkölaitokselta ja Lounais-Suomen Sähkö Oy:ltä. Koroisten aseman valmistuttua (1927) yritys hankki sähkönsä sieltä, junaradan ja joen toiselta puolelta Koroisista Imatran Voima Oy:ltä. Maarian Sähkö Oy:n osakkeet siirtyivät vuosien aikana vähitellen Lounais-Suomen Sähkö-osakeyhtiön hallintaan, ja yritys fuusioitui siihen kokonaan vuonna 1946. 


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...