perjantai 18. lokakuuta 2013

Kulta raudaksi - Guld till järn


Kaisa Kyläkoski kirjoitti blogissaan talvisodan- ja välirauhanaikaisen kultakeräyksen arkistoaineistosta. Itse keräyksen tulos oli vaikuttava: 315000 sormusta ja 20000 muuta kultaesinettä, kaikkiaan 1752 kiloa kultaa ja 10 kiloa jalokiviä. Varat oli tarkoitettu sotatarvikkeiden hankintaan, mutta tämä osoittautui niin hankalaksi ettei siitä sodan aikana tullut mitään. Sen sijaan niillä syksyllä 1945 rahoitettiin elintarvikehankintoja.

Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä koruja oli kuitenkin myyty Kansallismuseolle ja muillekin museoille, mukaan lukien Turun kaupungin historiallinen museo, joka hankki vuonna 1941 parikymmentä kultaesinettä. Suurin osa niistä oli sormuksia, joista esimerkkinä ylläoleva Suomen Kultaseppä Oy:n Turussa vuonna 1900 valmistama vaakunasormus.Tietoihin on kirjattu myös sen alkuperäinen omistaja, Anni Honkanen Porista, ja viitenumero 1560. Sormuksen sisäpuolelle on kaiverrettu nimi Janne.

Sormustensa tilalle antaja sai ns. rautasormuksen, joita oli kahta erilaista. Myös niitä on museomme kokoelmissa. Sileä, heraldisella ruusulla varustettu, oli tarkoitettu kihla- ja vihkisormukseksi.


Siivekkäällä hakaristillä varustettu tunnetaan nimellä ilmapuolustussormus.


Näitä itse asiassa alpakasta eli uushopeasta valmistettuja sormuksia jäi niin paljon yli, että niitä myydään nykyään soteveteraanien tukemiseksi.

Kuvat: TMK

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Varsin ikävä, mutta tavanomainen virhe, johon syyllistyvät jopa historia-alan ammattilaiset. Kyseessä on heraldinen _ruusu_ eikä ruusuke. Jälkimmäisiä annetaan esimerkiksi maatalousnäyttelyssä mahtisonneille.

Kari Hintsala kirjoitti...

Niinpä näyttää olevan, korjataan kun ehditään. :-)

Anonyymi kirjoitti...

minulta löytyisi noin 80kpl aitoja ja alkuperäisiä sormuksia erikokoja on ja ollut suvussa jo tovin minulle tulivat nytten ja aattelin että noista voisi luopua joten onko tietoa paljon noista voisi saada?

Kari Hintsala kirjoitti...

Hinta-arvioita saa antiikkikauppiailta.

Polar pietil kirjoitti...

Olisin kiinnostunut ostamaan yhden, jos samanlainen kuin alemmassa kuvassa

Polar pietil kirjoitti...

Olisin kiinnostunut ostamaan

Kari Hintsala kirjoitti...

Postauksen alin linkki vie sivulle josta niitä voi ostaa.

Polar pietil kirjoitti...

Joo mutta rautasia aitoja ei saa omalla koolla, pimeästä pussista vain vetävät jonkun. Ja jos jollain on kerran 80 kpl niin voisi valita ja halvemmalla kuin 100e

Kari Hintsala kirjoitti...

Poistin vahingossa kommentin jonka aioin julkaista. Se koski näiden sormusten hintoja, vastaan tässä etten osaa sanoa niistä enkä museolaisena oikeastaan voikaan. Joku asiaa paremmin tunteva voisi vastata.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...