Karttusen kirja on oppihistoriaa ja etenee kahdella tasolla, kertoen toisaalta Aasiaan syystä tai toisesta keskiajalta lähtien matkustaneiden ja siellä eri pituisia aikoja viettäneiden eurooppalaisten (Marco Polo, jesuiitat jne.) vaiheista, ja toisaalla siitä kaikesta kotona Euroopassa tehdystä tutkimus- ja julkaisutyöstä, joka perustui matkoilta kerättyihin käsikirjoituksiin, arkeologisiin löytöihin jne.
Kielitieteellä on kirjassa huomattava rooli, varsinkin käytöstä jääneiden Lähi-idän muinaiskielten tulkinnalla (Aasiaan on luettu historiallisista syistä myös Etiopia ja Egypti, eli Champollioninkin tapaamme). Sitä, ja muunkin Aasian tutkimusta komplisoi vielä 1600-luvulla tarve mahduttaa kaikki tunnetut kansat ja kielet raamatussa mainittuihin.
Tieteen historiahan on siitä armotonta, ettei umpikujaan päätyneitä teorioita ja tutkijoita juuri hyvällä muistella, ja aika reippaita tuomioita Karttunenkin näille jakelee ("diletantti", "mitättömyys"). Myös akateemisen maailman kiihkeät kiistat näyttävät olleen vakiotavaraa vuosisadasta toiseen.
Joka luvun lopussa on myös katsaus suomalaisten panokseen vastaavassa aiheessa, aiempina aikoina usein sangen vaatimaton, ja ennen vuotta 1812 yksinomaan Turun akatemian piirissä saavutettua. Projekti painaa Turussa arabiankielinen ja latinankielisellä käännöksellä ja kommentaarein varustettu koraani 1700-luvun lopussa jäi kesken, mutta 1800-luvulla Venäjän imperiumi tarjosi verrattoman mahdollisuuden pohjoisen Aasian tutkimukseen.
Ei ehkä uskoisi oppihistoriaa mukaansa tempaavaksi luettavaksi, mutta minut se ainakin vei mukanaan. Moni kirjan henkilöistä vaaransi henkensä Aasian alkuasukkaiden parissa vuorilla, aavikoilla ja viidakoissa, mutta kamarioppineeksi tunnustautuvana tunsin helposti hengenheimolaisuutta tutkijaan, joka saattoi syventyä työhönsä "bretagnelaisen pappilan rauhassa".
Karttunen näyttää julkaisseen pari vuotta sitten myös erityisesti suomalaista Aasian tutkimusta esittelevän kirjan Mooseksen kirjoista kungfutselaisuuden klassikoihin ja Jerusalemista Siperian tundralle: Aasian-tutkimuksen vaiheet Suomessa.
2 kommenttia:
Hyviä kirjoja molemmat! Toisinaan toivon, että olisin syntynyt jollain aikaisemmalla vuosisadalla -- tutkijan työ oli silloin niin paljon seikkailullisempaa :).
Tulee mieleen tästä aihepiiristä (jo) kymmenen vuoden takainen Timo Salmisen väitös arkeologiasta, "Suomen tieteelliset voittomaat" Näppärä nimi, idän suunnaltahan paitsi kielitieteilijät, myös muut kansallisesta identiteetistämme innostuneet tieteet ovat ammentaneet! Salmisen kirja ei kyllä ollut niin kevytlukuinen, että voisin väittää sen vieneen mennessään - Ramsayn ja Donnerin omista matkakertomuksista sen sijaan voin niin sanoa!
Lähetä kommentti