lauantai 2. toukokuuta 2026

Patterinhaan patteri

Siinä missä Tukholmankatu vaihtuu Pansiontieksi, voivat Ruissaloon matkaavat turkulaiset nähdä tämän epämääräisen maakummun.


Kyseessä on Patterinhaalle nimen antanut tykkipatteri, jonka fasadi on enemmänkin täällä Vaasantien puolella. Patterin portille päin vie ilmeisen vastakkoin tehty soratie.


 Lähelle on kiveen pultattu patterin historiaa valaiseva muistolaatta vuodelta 2008.


Patteri täytti tuolloin 200 vuotta. Venäläiset rakensivat sen osaksi Linnanaukon puolustusta ruotsalaisia vastaan. Turun linnan ja tämän Iso-Heikkilän patterin lisäksi puolustus käsitti patterit Hirvensalon Pikisaaressa ja Ruissalon itäpäässä, jotakuinkin telakan kohdalla jos tuota oikein tulkitsin.


Rakennus- ja muinaismuistotietokannat kuvailevat vallitusta kuusikulmaiseksi, mutta kartoissa se näyttää enemmän neliskanttiselta.

 

Vielä 1900-luvun alussa patteri oli merenrannassa, ennen kuin Turun satama-alue luotiin ruoppausmassalla täyttämällä, kyse ei siis ole maanpinnan noususta.


Vanhoissa ilmakuvissa voi havaita vallien sisällä enemmänkin rakennuskantaa, se kuitenkin tuhoutui tulipalossa kesällä 1992. 


 Jäljellä on enää maakellari, huonossa kunnossa sekin.


 Vilkaisu sisälle kertoo, että jonkun yöpymispaikkanakin se on saattanut palvella.


 Kellarillakin voi olla vintti.


Muuta nähtävää vallien sisällä ei sitten olekaan, rehottavaa kasvillisuutta lukuunottamatta. Kaupungin viheralueiden hoidossa se on "luonnonmukaista aluetta, jolle ei ole määritelty säännöllistä hoitoa."


 Alueen halki vie jonkinlaiset polut läntiselle...


 ja luoteiselle sisäänkäynnille.


 Patterin pääportin lähistöllä on vielä sen muinaismuistostatuksesta kertova kyltti... 


 ja hauskanmallinen pömpeli, jonka tarkoituksesta on vaikea sanoa mitään.


Tarkemmin katsoen patterinhakalaisten ulkoilupolut olivat muutoinkin kohentamisen kohteena.

 


Aivan vieressä on myös Maarit Nissilän veistos Vahva, Armas Puolimatkalle 1988 pystytetty muistomerkki, ja grynderille sopivasti betoninen.


 

Puolimatkan yhtiö rakensi Patterinhaan, Turun ensimmäisen lähiön, ja sittemmin muitakin lähiöitä. Nyt alueelle on luvassa lisää asuinrakentamista, kun entisen jätevedenpuhdistamon paikalle suunnitellaan Vaasanpuiston asuinaluetta. Tällä hetkellä seutu on aidattua maan- ja lumenkaatoaluetta.


Jo ennen jätevedenpuhdistamoa alueella oli jatkosodan aikana rakennettu saksalainen varuskunta-alue, Frontleitstelle 20, muiden kaltaistensa tavoin Turussakin Pikku-Berliininä tunnettu. Turkulaisten kanssakäymisestä varuskunnan sotilaiden kanssa lisää täällä.

Muistelmia lapsuudesta vastavalmistuneessa Patterinhaan lähiössä täällä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...