Salomonsaariin kuuluva Guadalcanal nousi sotauutisten otsikoihin (ja sittemmin lukemattomiin sotahistorian kirjoihin) elokuussa 1942, kun USA:n merijalkaväki nousi maihin saarelle, valtasi japanilaisten rakentaman lentokentän, nimesi sen Midwayn taistelussa kaatuneen lentäjän mukaan Hendersonin kentäksi ja toi saarelle osaston merijalkaväen ilmavoimien koneita. Seuraavan puoli vuotta kestäneissä taisteluissa tämä takasi amerikkalaisille ratkaisevan ilmaherruuden.
Pian kävikin ilmi, ettei Japanin laivasto voinut toimia saaren läheisyydessä päivisin, vaan lisäjoukot ja näiden vaatima huolto oli toimitettava saarelle öisin nopeilla hävittäjillä - amerikkalaiset antoivat tälle touhulle nimen Tokion pikajuna (Tokyo Express). Amerikkalaisten lentokenttäsillanpäätä vastaan lähetettiin ensin pataljoona, sitten prikaati ja lopulta divisioona, mutta valtaamatta se jäi.
Amerikkalaiset puolestaan koettivat häiritä Tokion pikajunaa torpedoveneillä läheiseltä Tulagin saarelta käsin. Elämä palmujen alla ei ollut ensinkään sitä, mitä sotaa edeltäneistä matkailumainoksista olisi voinut luulla. Ilmasto oli tukahduttavan kuuma ja kostea, sade teki maastosta mutavelliä, ja kaikenlaisen infran puuttuessa veneiden tankitkin piti pumpata käsin 55 gallonan tynnyreistä - kukin vene vaati 60 tynnyrillistä. Kuluttavaa oli myös partiointi öiseen aikaan.
Toisaalta olosuhteet ja pienet piirit tekivät kanssakäymisestä välitöntä. Pukuohjesäännöt heitettiin nurkaan, asusteiksi riitti shortsit ilman alushousuja, ja tukka ja parta saivat kasvaa, joskin malarialääke teki ihosta keltaisen. Baseballia pelattiin vanhalla krikettikentällä, jotkut kalastivat, ja humala haettiin "viidakkomehusta" (jungle juice), 90-prosenttisesta torpedojen polttoaineena käytetystä pirtusta lantrattuna hedelmämehujauheella. Jonkinlaista vaihtelua oloihin toi torpedovenetukialus USS Jamestownin saapuminen.
Torpedoveneiden päällystöä valitessa etusija oli purjehdus- tai veneilykokemuksella, mikä toi veneiden kippareiksi Uuden Englannin ja Keski-Atlantin osavaltioiden vauraiden perheiden vesoja. Yksi näistä oli sittemmin presidentiksi noussut John F. Kennedy, jonka terveydentila ei rintamapalvelusta oikeastaan olisi sallinut, mutta vaikutusvaltaisen suvun kontakteilla sekin hoitui. Kennedy ansaitsi kannuksensa Salomonsaariin kuuluvan New Georgian vesillä pelastamalla miehistönsä jäseniä, kun japanilaishävittäjä oli puskemalla katkaissut ja upottanut hänen komentamansa veneen PT-109.
Materiaalisesti torpedoveneiden toiminta jäi Guadalcanalin vesillä melko vaatimattomaksi. Vain yksi japanilaishävittäjä onnistuttiin todistetusti upottamaan, ja toista vakavasti vaurioittamaan. Toisaalta japanilaiset onnistuivat upottamaan kuusi torpedovenettä, mitä kirjoittaja pitää vähäisenä (?). Hieman mysteerisenä loppukaneettina Stille toteaa:
Overall, the level of effort put into the formation and growth of the PT force was considerable. The misery inflicted on the Japanese was much greater.
Sivulla 12 mainitaan, että ELCO-yhtymän valmistama PT-6 olisi myyty ennen sotaa Suomeen, mutta pikainen kuukkelointi ei tuonut vahvistusta asiaan.
