Satakunnan keskiaikaa (4) Piispa Henrikin saarnahuone

Kokemäellä, Kokemäenjoen rannalla, odottaa matkailijaa tällainen näky.

Portinpielessä on paikan historiasta kertova kyltti, kuten asiaan kuuluu (ja muistattehan että kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi).

G.T. Chiewitzin suunnittelemassa puistossa seisoo Suomen kansallispyhimys piispa Henrikin pysti (Emil Cedercreutzin veistoksen kopio vuodelta 2002).

Uusgoottilainen Pyhän Henrikin kappeli on turkulaisen Pehr Gylichin suunnittelema, ja valmistui 1857, jolloin vietettiin kristinuskon Suomeen saapumisen 700-vuotisjuhlavuotta eli juupelijuhlaa.

Jo avonaisesta ovesta pilkistää se, minkä suojaksi kappeli on rakennettu...

ja sehän on Pyhän Henrikin saarnahuone, luhtiaitan alaosa, jossa piispa Henrikin kerrotaan saarnanneen, ja myös viettäneen viimeisen yönsä ennen (reki?)matkan jatkumista Köyliöön ja kohtaamiseen Lallin kirveen kanssa. Tapahtuiko kestitys (ja Kerttu-emännän siitä antama väärä todistus) Lalloilan talossa täältä lähdön ja murhan välisenä aikana? Ehkä matkaan käytetyn ajan on joku paikallishistorioitsija laskenut.

 

 Etuseinän harvinaisen varholiitoksen kerrotaan olevan saksalaista alkuperää.

Saarnasiko Henrik tuosta suuremmasta ikkuna-aukosta kuten perimätieto kertoo? (Miksi hänen piti ylipäätään saarnata sisältä käsin?)

Aukon takana on ilmeisesti osia, jotka jäivät yli kun aitta mahdutettiin kappelin sisään.

Aitan seiniin on kaiverreltu muisto jos toinenkin, nuorin bongaamamme vuodelta 1985. Muuna vandalismina aitan seinistä on aikoinaan revitty tikkuja käytettäväksi hammassäryn parantamiseen.

Oppaamme Ilari Aalto loi tunnelmaa täälläkin latinankielisellä laulullaan.

Kulttuuriperinnön ammattilaista murehdutti silti kappelin kunto. Maaperä on antanut periksi, ja rakennus kallistunut jo yli 25 cm jokea kohden. Melkoinen repeämä oven yläpuolella olikin nähtävissä.

Dendrokronologinen tutkimus on ajoittanut vanhimman hirren 1400-luvulle, mutta toisaalta hirsirakennuksia on uusittu hirsi kerrallaan, joten miten aito tämä ilmeinen reliikki sitten on, ainakin se on kooltaan suurin kaikista Pyhään Henrikiin liittyvistä (tärkein sentään on piispan itsensä kallonpala). Onko tämä nyt Suomen Torinon käärinliina, uskovat uskoo ja muut ei? Suomen vanhimman puurakennuksen maineessa saarnahuone kuitenkin on.

Aitta sijaitsee Kokemäen Ylistaron kylässä, jossa myös rautakautisen Teljän kauppapaikan oletetaan sijainneen. Ainakin paikalta oli kauniin keväiset näkymät Kokemäenjoen molempiin suuntiin.

.

Satakunnan keskiaikaa (3) Liikistö

Liikistö on lähellä Ulvilan kirkkoa, ja hieman esihistoriamatkailun kohteiden tavoin siellä ei kauheasti ole nähtävää.

Annoin itseni ymmärtää, että Liikistön ja Ulvilan suhde, ja koko Liikistön kirkon historia itsessään ovat olleet vaihtelevien historiallisten tulkintojen kohde. Kyltissä suhteellisen uusi tulkinta. Sinisessä osassa himmeällä Porin asemakaava, ja kun tarkistin asian googlekartalta, niin tämä Ulvilahan on ihan Porin vieressä!

Hieman ylempänä kiveen hakattu totuus vuodelta 1961. 

Varhaisin kirkko on paikalla voinut olla jo 1200-luvulla, ja sen paikalla on muistoristi kuten meillä Ravattulan Ristimäellä, mutta musta. Aluetta on tutkittu kahdesti, ja esiin kaivettu lähes 300 hautaa.

Jos kohta paljon nähtävää ei ollutkaan, elävöitti oppaamme Ilari Aalto tilannetta laulamalla latinankielisen antifonin.

Paikalla on myös käräjäkiviksi kutsuttu kivekehä, mutta onko kansantarinoiden käsitys näistä myös tuomarinympyröiksi kutsutuista rakenteista ensinkään oikea? Arkeologinen tutkimus on osoittanut useimpien olevan rautakautisia hautoja.

Yhtä kaikki, sankka kuusikko loi paikalle oman mystisen tunnelmansa, jota edes sääsket eivät pystyneet häiritsemään. Kuvan kivirivit voivat olla puolustusvarustusten osia.

Liikistöön liittyvä aineisto Kyppi-palvelussa.

Satakunnan keskiaikaa (2 ) Ulvilan kirkko

Ulvilan Pyhän Olavin kirkko on historiallisen Satakunnan vanhin keskiaikainen kirkko, ja ajoitettu 1400-1500-lukujen vaihteeseen.

Kirkko on taalainmaalaisen rakennusmestarin työtä, ja säilynyt lähes täydellisesti keskiaikaisessa asussaan. Tiilinen päätykolmio on ollut esikuvana muille Satakunnan kirkoille. Vaakunanmuotoisiin syvennyksiin lienee ollut maalattuina rakentamisen kustantaneiden aatelisten vaakunoita.

Jotain lienee ollut kuvattuna myös kulmissa olevien tukipilareiden eli kontreforien syvennyksiin, ehkä pyhäinkuvia?

Myös sakariston päädyssä on tiilikoristelua, "vaakunakilvet" kuitenkin oudosti kyljellään.

Oppaamme Ilari Aalto seisomassa sakariston päädyssä, täsmälleen paikassa, josta vuonna 2004 salaojituksen yhteydessä löydettiin Suomen suurin keskiaikainen rahakätkö, 1474 kolikkoa sisältänyt tinaruukku eli ns. Ulvilan raha-aarre.

Ulvilan kaupunki perustettiin 1365, ja sijaitsi kirkon vieressä. Mitään siitä ei enää ole näkyvissä maanpinnan yläpuolella.

Ilari eteläseinän papinoven viereisessä syvennyksessä, joka perimätiedon mukaan toimi jonkinlaisena häpeäpenkkinä. Komeron seinissä kirkkoa vanhempia keskiaikaisia hautakiviä.

Kuvaaminen sisällä kirkossa meni kilpajuoksuksi hääväen kanssa, joten tässä vain muutama otos. Seinämaalauksia ei juuri ole, mutta kaikki 12 vihkimäristiä ovat jäljellä. Ilari osoittamassa yhtä, jonka keskellä reikä. Siihen tuikattiin kynttilänjalka, kun kynttilää poltettiin kirkon vihkimisen vuosipäivänä. Kuvassa myös toinen alttarin molemmin puolin olevista kuninkaantuoleista.

Puinen kuorilehteri on hävinnyt, mutta siltä pääsi ylhäällä seinässä olevan oven kautta ullakolle johtaviin muurinsisäisiin portaisiin. Kuvassa myös Anna itse kolmantena -veistos, mahdollisesti Gotlannissa tehty.

Marsalkka Kustaa Hornin puoliso Barbro Kurckin lahjoittama saarnastuoli on vuodelta 1659.

Kirkon suojelija Pyhä Olavi kirveineen. Kultaus ja värit ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneet. Tekijäksi Olaville kuin myös alttarin vasemmalla puolella olevalle krisifiksille Carl Axel Nordman arvioi "Ulvilan mestariksi" nimetyn lyypekkiläisen tai Lyypekissä koulutuksen saaneen taiteilijan.

Olavin vieressä on, ei Suomen vanhin, vaan Suomen uuden ajan alun vanhin penkki. Näin siksi, että keskiaika Suomessa jatkuu vuoden 1527 reformaation tienoille, ja penkille tehty dendrokronologinen ajoitus antoi valmistusajankohdaksi 1530-luvun alun.

Kirkko on yksilaivainen, ja holvien tähtiholvaus tyypiltään ns. Sture-holvaus.

Tavanomaisempien hautajaisvaakunoiden lisäksi kirkossa oli myös tätä pelkistetympää mallia.

Vielä viimeinen vilkaisu kirkkosaliin...

ennen livahtamista asehuoneeseen, jonka kynnyskivenä oli vanha hautakivi tai -paasi tai mitä nämä ovatkaan.

Asehuoneessa on myös kirkon vanhin, 1200-luvulta oleva hautakivi, varsin pelkistetty puumerkin tapainen tunnus siinäkin.

Suurvalta-ajan hautapaadet olivat toista maata. Tässä Axel Kurck varusteineen.

Vieressä Gödik Fincken ja puolisonsa Elisabeth Boijen paasi.

Asehuoneessa on myös esillä osa edellä mainitusta, sakariston seinän juurelta löydettyä raha-aarretta.

Kirkkomaan portin laatta mainitsikin paikan, jonne seuraavaksi suunnattiin.

Ulvilan kirkon puiset kattotuolit ovat hyvin säilyneet, löytyypä ullakolta keskiaikainen nostolaitekin. Kattoristikoiden ratkojat -projektin kuvia Facebookissa.

Ulvilan kirkko Kyppi-palvelussa.