Uutta Finnassa (vko 41/2017)

Jo tavalliseen tapaan perjantaihin viivästynyt viikkokatsaus, jossa toteamme Turun museokeskuksen objektien määrän Finnassa kasvaneen 32:lla ja käsittävän mm.

Nuutajärven viinakoiran 1800-luvun lopulta...

lietolaisella orsipöydällä...

apteekkilaboratorion tislauslaitteistolla...

sota-ajan paperinarusandaaleilla...

ja lasisella öljylampulla.

.

Kuurinmaa (5) Kolka

Yhdeksän vuotta oli kulunut siitä kun tähyilin Viron Saarenmaan eteläkärjen Sõrve säären niemessä Irben salmen takana häämöttävää Kuurinmaata. Nyt siellä vastarannalla vihdoin oltiin, Kuurinmaan niemen kärjessä, kirjaimellisesti Kolkassa.

Rannalle vievä polku kulki kivisen portin lävitse...

ja ohi latvialaisen merenkulun suurmiehen, Krišjānis Valdemārsin muistomerkin...

tuuliselle niemelle, jonka nokassa olivat paikalla olleen majakan rauniot.

Niemen edessä kohtaavat Riianlahden ja Itämeren aallot, joten vaahtopäitä on kait aina.

Nykyinen majakka on kauempana merellä.

Simpukankuoria oli kuin Atlantin rannalla ikään, tai ainakin melkein.

Kun tänne asti oli tultu, piti näitä syyskuisen koleita näkymiä kuvata koko rahalla.

Pari arvoitukselliseksi jäänyttä muistomerkkiä tai taideteostakin rannalla oli.

Kun oli vielä katsastettu paikalliset kylmän sodan muistot eli neuvostolaivaston viesti- ja tiedusteluaseman rauniot...

kokoonnuttiin yhdistyksen matkojen perinteiselle jaloviinahuikalle.

Bussien parkkipaikalla oli myös pieni näyttely paikan historiasta..

ja matkamuistomyymälä...

sekä kissa.

Oli aika kääntyä paluumatkalle. Aterioimaan pysähdyttiin vielä Kuurinmaallla, Talsissa (saks. Talsen).

Riiassa vietetyn yön jälkeen pysähdyttiin vielä Pärnussa, mutta Viron kesäpääkaupunkia koskevia postauksia löydätte muualta blogista. Kotona Turussa oltiin myöhään illalla, kuten tavallista.

Kuurinmaa (4) Mazirben liiviläisten talo

Ventspilsistä ajettiin pohjoiseen, ns. liiviläisrannikolle. Liiviläiset ovat kieleltään suomalais-ugrilainen kansa, joskin viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilä kuoli jokunen vuosi sitten. Kielen opetelleita toki on. Mazirbeen rakennettiin 1938-39 funkistyylinen liiviläisten talo.

Kustannuksiin osallistuivat myös Suomi, Viro ja Unkari, kertoi muistolaatta ovenpielessä.

 Ahtisaarikin näytti paikassa käyneen.

Sisällä on juhlasali (jossa emme käyneet) ja erilaisia kokoontumis- ja työtiloja.

Perusteellisen opastuksen saimme tähän museohuoneeseen.

Liiviläiset olivat rannikon kansaa, kutsuivatpa he itseäänkin "kalamiehiksi". Kalaa vaihdettiin sisämaan latvialaisten maataloustuotteisiin. Huomasin innostuneesti kuvaamaan, ehkä johtuen siitä että olimme siellä aika pitkään, aika perusteellisesti esillä olevaa liiviläisten vanhaa materiaalista kulttuuria, eli tässäpä tätä, olkaa hyvä.

Monet esinetyypit löytäisi suomalaisestakin kotiseutumuseosta. Susipannaksi luulemani piikkikaulus olikin kuulemma tarkoitettu vasikan kaulaan vieroittamaan tätä emostaan.