keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Antiikki & Design 180 (5/2019)

Väistyvän päätoimittajan Maija Toppilan jäähyväisnumero josta löytyi jos jonkinlaista mielenkiintoista. Suomenlinnassa oli tutustuttu tykkisluuppi Dianaan, jonka kyytiin itsekin mielisin. Blogin arkistosta kävi ilmi että olin osunut paikalle kun sluuppia 2013 rakennettiin, ja bongasinpa sen pienoismallin Suomenlinnan kirkosta viime vuonna.

Esinetuntemusmielessä mielenkiintoisin oli juttu Ornon valaisimista. Valaisimet jäävät kokoelmatyössä jollain tavoin paitsioon, nehän ovat usein kiinteää tai puolikiinteää sisustusta ja siten enemmän rakennustutkijoiden heiniä. Toisena esineaiheena oli hopea, joka on tutumpaa settiä jo parinkin hopeanäyttelyn teossa mukana olleena.

Jatkoksi nolojen tunnustusten sarjaan on vielä se, etten tähän asti ollut tiennyt että Moision kartanossa on yksi suurimmista Wäinö Aaltosen teosten yksityiskokoelmista. Suurin julkinen kokoelma on toki meillä Turussa taiteilijan nimikkomuseossa.

Hieman erilainen aihe oli juttu promootioperinteestä, itsenäisen Suomen ensimmäisestä promootiosta Helsingin yliopistossa tulee kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta. Helsingin promootiojuhlinnalla on vaikuttava loppuhuipennus: varhain aamulla yliopiston parvekkeelta nousevalle auringolle pidettävä puhe. Kaiketi joku puhekuntoinen siihen aina löytyy.

Kotimaassa oli matkailstu myös Emil Wikströmin ateljeekodissa Sääksmäellä, ja siellähän tuli käytyä itsekin kesäretkellä viime vuonna.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Antiikki & Design 179 (4/2019)

Antiikki & Design -lehden (ja sen edeltäjien) tiettävästi ensimmäinen numero jonka kannessa on ihminen! Vintagepaketista nousee esiin kotimaisten glamourelokuvien stillkuvien paraati, liittyen huhtikuussa ilmestyneeseen kirjaan Unelmatehdas Liisankadulla - Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina. Kruununhaassa sijaitsevan korttelin sisäpihan studioissa todellakin tehtiin koko joukko suomalaisen elokuvan historiaa.

Huhtikuussa avautui myös Helsingin taidemuseon näyttely Ellen Thesleff – Minä maalaan kuin jumala. Melkoisen must jos pääkaupunkiin tänä vuonna tulee vielä mentyä. Lehdessä on haastateltu tätä Schjerfbeckin aikalaista mutta tämä varjoon jäänyttä taiteilijaa tutkinutta Hanna-Reetta Schreckiä. Näyttely ei ainakaan varjoon ole jäänyt, siitä on uutisoitu mm. täällä ja täällä.

Taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhaus (ei se rautakauppa) perustettiin 100 vuotta sitten, juhlasivusto löytyy englanniksi täältä. Juttu on kuvitettu asiaankuuluvasti epämukavan näköisillä putkituoleilla ja Kasimir Malevitsin käsittämättömän epäkäytännöllisellä suprematistisella teeastiastolla.



lauantai 25. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (15) Ahvenanmaan merenkulkumuseon merirosvolippu

Ahvenanmaan retken viime metreillä kiiruhdin merenkulkumuseoon, ja lähes unohdin mikä on sen kuuluisin esine. Mutta vain lähes, ja löytyihän se, omassa vitriinissään, vain lähelle tulevan kävijän laukaisemassa valaistuksessa.


Merirosvolippu, joskaan ei Karibianmeren piraattien vaan Pohjois-Afrikan barbareskivaltioiden, on yksi harvoista säilyneistä maailmassa. Armottomuuden punainen lippu, sekin Pohjois-Afrikasta, löytyy Portsmouthin merimuseosta. "Aito pääkallolippu" löytyy myös St. Augustinen merirosvo- ja aarremuseosta, mutta sen provenienssista ei tunnu löytyvän tietoja. Pääkallolippu oli otettu käyttöön ilmeisesti 1700-luvun alun Karibialla, mutta Pohjois-Afrikassa merirosvous, josta myös suomalaiset merenkulkijat joutuivat kärsimään, jatkui aina 1800-luvun alkuun asti jolloin kolonialistinen valloitus teki siitä lopun.

Harmi kyllä, merenkulkumuseo jäi pikaiselle läpijuoksemiselle, niin paljon kuin siellä kaikkea mielenkiintoista olisikin ollut.





Kokonaan käymättä jäi Pommern, jonka kuvan myötä onkin aika jättää tältä erää jäähyväiset saarimaakunnalle.

.

perjantai 24. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (14) Ahvenanmaan museo

Maarianhaminassa jäi aikaa vierailla myös Ahvenanmaan kultturihistoriallisessa museossa.


Näyttely on vastakkoin uusittu.


Enimmin, jo retken aiheen vuoksi, kiinnosti esihistoria ja keskiaika, tässä edellistä.




Runsaasti oli myös jäänteitä keskiajalta.






Täytyy myöntää että uudemmat ajat jäivät vähemmälle huomiolle. Vähemmän yllättävästi merenkululla oli keskeinen rooli.




Apteekkikin löytyi, tuoksuineen kaikkineen.


Tällä sukellusvene UC 78:n soutuveneellä nousivat 1917 maihin Saksassa koulutetut pommarijääkärit Sundberg ja Granit. 100 kg räjähdysainelastilla oli tarkoitus sabotoida venäläisiä laivoja, mutta on epäselvää toteuttivatko he suunnitelman.


Sisällissodan ainoat taistelut Ahvenanmaalla käytiin, kuten jo todettiin, Godbyssä manner-Suomesta tulleiden valkoisten ja punaisten kesken.


Uudempaa arkea ja vapaa-aikaa.


Taidemuseon puolelle en ehtinyt kuin vilkaista...


sillä yhteen paikkaan piti vielä ehtiä, ja nähdä yksi aivan tietty esine.

torstai 23. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (13) Kungsön patteri

Ensimmäisen maailmansodan aikana demilitarisointi sai väistyä, ja Venäjä sai länsiliittolaisiltaan luvan linnoittaa Ahvenanmaa torjuakseen saksalaisten mahdollisen maihinnousun, osana Suomenlahden puolustusta. Ahvenanmaalle rakennettiin kaikkiaan kymmenen kiinteää rannikkopatteria. Kungsössä kallioon louhittiin patteri N-71. Sodan jälkeen patteri demilitarisoitiin Kansainliiton valvonnassa niin perusteellisestoi että jäljellä on vain yksi kulmaus, tässä hieman eri suunnista kuvattuna.



Muutoinpa jäljellä oli pelkkää kivi- ja betonimurskaa.


Käsityksen paikasta sellaisena kuin se aikoinaan oli, sai vitriiniin sijoitetusta pienoismallista. Patteri oli aseistettu kolmella 152 mm Canet -tykillä, joiden kantamaksi kerrottiin 13,5 km, pienemmällä osumatarkkuudella aina 18 km saakka. Lähistölle oli rakennettu myös asema puisin tykein, harhauttamaan zeppeliinejä. Ilmalaivat pommittivat Maarianhaminaa 1916, joten liioiteltua ei ilmavaara ollut.




Vikkelimmät kiipesivät myös näkötorniin...


mutta itse ihmettelin tätä kivikasojen riviä. Järkeilimme sen olevan kesken jäänyt aikomus kivetyksi tieksi, jollaisia venäläiset saarivaruskuntiinsa rakensivat ja jollainen on mm. Örössä.


Varsinainen retkiohjelma päättyi tähän ja oli aika palata Maarianhaminaan, jossa toki sielläkin riitti vielä nähtävää.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (12) Lemböten kappeli

Kahtena ensimmäisenä retkipäivänä oli suunnattu länteen, pohjoiseen ja itään. Kolmannen aamusta suunnattiin kaakkoon, Lemlandiin, ja siellä Lemböten kappelille.


Kappeli mainitaan jo 1200-luvulta, ja sieltä on keskiaikainen rahalöytö, mutta miltä ajalta nykyinen kivirakennus on, on vaikeampi kysymys, kenties vasta 1500-luvun alusta. Samalla vuosisadalla kappeli jäikin jo käytöstä kun käyttöön tulleet suuremmat alukset oikaisivat Ruotsin ja Suomen välin ilman tätä välisatamaa. Kustaa Vaasan voudit veivät kullatun ehtoolliskalkinkin.

Restauroinnin yhteydessä ei puuttuvia osia seinästä ole muurattu uudestaan, vaan ne on peitetty puurakenteella, kuten eri puolilta otetuista kuvista voi havaita.



Sisäänkäynti on länsipäädystä.


Lukitun ristikko-oven läpi avautui näkymä kappeliin, joka ymmärrettävistä syistä on käytössä vain kesäisin, kuten se tietysti aikoinaankin oli vain purjehduskaudella.


Kirkkoa ympäröi kiviaita, mutta miten sen sisälle jäävään kiviseen maahan ketään oli voitu haudata, jäi hieman auki.


Kirkon vieressä oli huomattavasti nuorempia, 1900-luvun alkupuolen, jatulintarhoja.


Takaisin tullessa huomasin tienviitan kertovan lähellä olevan myös sataman. Vikkelimmät ehtivät sinnekin ja kertoivat siellä olleen vanhan alustyypin ennallistuksen, kuvan siitä voi löytää mm. täältä.

 .

tiistai 21. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (11) Jettböle

Toisen retkipäivän viimeinen kohde oli Jettbölen kivikautinen asuinpaikka, joka on kuuluisa ihmissyöntiepäilyistään. Ainakin niin voitaisiin jälkiä paikalta löydetyissä luissa tulkita. Koska maan pinnalla ei täällä ollut senkään vertaan nähtävää, keskustelivat kaksi paikalle saatua ahvenanmaalaisarkeologia mm. ihmissyöntitulkinnasta (eivät olleet siitä vakuuttuneita), vastikään Suomen vanhimmiksi ajoitetuista ohranjyvälöydöistä (viljeltiinkö täällä vai tuotiinko vilja muualta?) sekä Ahvenanmaan muinaismuistohallinnosta ja -lainsäädännöstä.


Itse paikassa huomiota kiinnitti äskeisen lumimyräkän jäänteet muuten niin keväisenä päivänä...


 ja varsin näyttävä kallio jonka juurella löytöpaikka sijaitsi.


Jettböle tunnetaan myös ihmisiä esittävistä savi-idoleistaan. Näimme niitäkin myöhemmin Maarianhaminan museossa, tämä tosin oli kopio, alkuperäinen on Kansallismuseossa.


Ahvenanmaalla riehunut myrsky on jo pari kertaa mainittu. Täällä se oli paljastanut kaatuneen katajan juurista lisää kvartsi-iskoksia.

.

maanantai 20. toukokuuta 2019

Ahvenanmaa (10) Jomalan kirkolla

Jomalan kirkon kerrotaan olevan Suomen vanhin (n. 1270-90) kivinen pitäjänkirkko ja vanhin muurattu kivirakennus.


Länsitornin sisäänkäynti.


Himskatin hankala kuvattava kirkko on mistään kulmasta, joten ei ihme että siitä näkee usein tämän itäpäädyn näkymä.


Kirkkomaalla oli mm. ahvenanmaalaisen suurmiehen Julius Sundbergin hauta...


ja rannikkopitäjälle tavanomainen merelle kadonneiden muistomerkki. Sankarihautojahan ei Ahvenanmaalla ole, väestö oli ja on vapautettu asevelvollisuudesta.


Kirkkkomaan reunalla oli kierrätettyjen hautojen entiset ristit koottu riveihin.


Kirkkomaan takana oli kyltti joka kertoi siellä olevan niin rautakautinen kalmisto kuin keskiaikaisen asutuksen jäänteitä.


Totta puhuen rautakautiset kumpuhaudat ovat usein niin matalia että eipä niitä ilman kyltitystä maallikko huomaisikaan. Tässä sellaisia on jäänyt myrskytuhojen alle. Kuten todettiin, kaatuneita puita oli Ahvenanmaalla joka puolella.


Tämä rakennelma käsittääkseni kattoi taulussa mainitun keskiaikaisen kellarin.


Kirkkomaan kautta bussille palatessa bongasin vielä muistomerkin heille jotka kotiseutunsa jätettyään saivat hautansa vierailla mailla.

.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...