Aktivistit ja Andersson

Martti Ahdin kirja Salaliiton ääriviivat: Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idänpolitiikka ilmestyi jo 1987, ja aiheutti jonkinlaisen kohun, todistettiinhan siinä aktivistien juonineen kesällä 1919 Mannerheimin (jonka aktivistit tunsivat peitenimellä Andersson) valtionhoitajakauden lopulla tämän kanssa suoranaista vallankaappausta: eduskunnan hajottamista ja hyökkäystä Pietariin. Hanke kilpistyi lopulta vain muutaman keskeisen kokoomuspoliitikon (näistä tärkeimpänä Lauri Ingman) vastustukseen. Vehkeily oli joka tapauksessa vain taktista laatua. Siinä missä Mannerheim halusi pelastaa Pietarin ja koko Venäjän bolsevismilta, aktivistit olisivat mieluummin hävittäneet koko kaupungin.

Kirja luotaa erityisesti aktivismin kolmatta vaihetta (ensimmäinen ajoittui vuosiin 1904-06 ja toinen alkoi jääkäriliikkeenä 1914) vastarintaliikkeen jäsenten ollessa uuden tilanteen edessä juhliessaan voittoaan helsinkiläisravintolassa Mannerheimin voitonparaatipäivän iltana 16.5.1918. Alkuun kannatettiin tietysti saksalaissuuntausta ja monarkiaa. Niiden kaatuminen vuoden 1918 lopussa oli järkytys, johon reagoitiin aloittamalla konspiratiivinen toiminta uudelleen tammikuussa 1919 erilaisten peitenimien ja savuverhojen suojissa. Heimosodat olivat keskeinen toiminta-alue, mutta varsinainen huipentuma oli em. myttyyn mennyt kaappaushanke. Tasavaltalaisuus vei voiton ja sisällissodan sovintoa alettiin tavoitella poliittisen keskustan ja vasemmiston voimin. Mutta toimijat jäivät ja monet heistä esittivät keskeistä roolia sotienvälisen ajan oikeistoradikalismin piirissä.

Vaikka kirja ei juuri heimosotia kuvailekaan, on lopun henkilögalleriassa monia heimosotahistoriasta tuttuja nimiä: Kaila, Donner, Wilkuna jne. Muita henkilökuvan saaneita ovat mm. eksentrinen Martti Pihkala, joka kulki Helsingissä körttipuvussaan leipää ja piimää eväinä repussaan ja vihan evankeliumiaan saarnaten, ja Erik Grotenfelt, joka sisällissodan jälkeen surmautti 60 ihmistä Inkoossa.

Millainen "likainen sota" jatkui vielä pitkään sisällissodan jälkeen varsinkin itärajalla, siitä on kirjassa todisteena aktivistiasiamiehen raportti neljän bolsevikkina pidätetyn miehen kohtalosta. Nämä oli viety veneellä kauas Laatokalle, jossa kertoja oli ampunut jokaista Ukko-Mauserilla sydämeen, ja vielä Browningilla päähän, jonka jälkeen ruumiit oli heitetty Laatokkaan. Tämä siis vuonna 1919.