torstai 31. heinäkuuta 2014

Uudessakaupungissa

Kuten jo edellä totesin, junalipulla olisi päässyt kolmeen Uudenkaupungin museon kohteeseen, mutta helteen uuvuttamina jäimme hengailemaan Kalarannan maisemiin, josta löytyi mm. Bonk Museum.


Opastytöt kertoivat Bonk Businessin monin tavoin uskomattoman historian niin naama pokerilla että meidänkin perheen nuorin uskoi alussa Itämeren anjovisten olemassaoloon ja niiden teolliseen jalostamiseen. Alvar Gullichsenin jo parikymmentä vuotta sitten luoma fiktiivinen teollisuusyritys ja sen konkreettiset mutta ihmeelliset härpäkkeet jaksavat näemmä kiehtoa yhä.




Pisimpään jaksoimme kuitenkin viihtyä tässä sivurakennukessa.


Kaikenikäiset saavat siellä rakennella oman koneensa, itse tyydyin vain lisäämään osia tekeillä olleeseen aikakoneeseen.


Tuotoksiin kuuluu merkitä esineen nimi, tekijä ja tämän ikä. Näkymättömyystuolista oli tietysti vaikea sanoa istuiko siinä joku.


Kaupunginlahden ranta-aitat on muutettu ravintoloiksi, mutta yhdessä toimii vanhaintavarainkauppa.


Myytävänä oli sanokaamme jos vaikka mitä. Saamaamme kartaan oli paikkaan  merkitty "korsumuseo" ja sellainen takahuoneesta löytyikin.



Kaiken lisäksi kävi ilmi että yläkerrassa oli vielä merimuseokin!



Enimmin aika meni ravintoloiden ja kahviloiden palveluista nauttien. Junan lähtöä odotellessa kävimme vielä Uudenkaupungin vanhan kirkon luona. Tämä 1600-luvun alkupuolella rakennettu pyhättö ehti uuden kirkon valmistuttua toimia museona, mutta vihittiin uudelleen kirkoksi 1976.


Kirkkomaan viimeiset hautaukset on tehty ennen 1800-luvun puoliväliä, joten hautakivien mallit toivat mieleen Turun Itäharjun kolerahautausmaan vuodelta 1831.


Tarkalleen ottaen kyseessä olivat viimeiset hautaukset ennen toista maailmansotaa. Kirkon vierellä ovat nimittäin Uuudenkaupungin sankarihaudat.

.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Junalla Uuteenkaupunkiin

Henkilöliikenne Turun ja Uudenkaupungin välisellä radalla loppui jo vuoden 1993 alussa, mutta viime vuosina Haapamäen museoveturiyhdistys on järjestänyt sillä museojuna-ajeluja, niin myös nyt 25.-27. heinäkuuta. Matkaan lähdettiin Turun päärautatieasemalta.


Puuseinäiset vaunut olivat kuin suoraan suomifilmistä.



Penkit näyttivät uudemmilta, mutta, kuten tulin jo oikaistuksi, ovat alkuperäiset 1950-luvun alusta.


Muutoin sisustus oli ehtaa vintagea.



Vaunusta toiseen siirryttiin reilusti ulkoilmassa.


Keskellä junaa oli muuta kalustoa vanhempi konduktöörivaunu, joka toi avautuvine liukuseinineen elävästi mieleen kaikki lännenelokuvien junaryöstöjohtaukset.



No, oli sitäkin hieman uusittu.


Matkalla pysähdyttiin Raision, Nousiaisten, Mynämäen ja Vinkkilän asemilla, niiden melko samanlaisesta puuarkkitehtuurista näytiksi tässä Mynämäki.


Toisin kuin nykyjunissa, pääsi tässä katselemaan jälkeenjäävää radanvartta, ei tosin ihan avoimella sillalla Pojat-elokuvan tapaan.


Maisema oli metsää ja varsinaissuomalaisia viljelyaukeita.


Ohitetut ratapihat olivat surumielisen ruohottuneita.


Pääteasema oli Uudenkaupungin Kalaranta. Tässä juna on jo lähdössä takaisin päin.


Päivän aikana se ajoi kahdesti Turusta Ukiin ja takaisin. me palasimme jälkimäisellä vuorolla, joka lähti 18:30 ja pysähtyi vartin verran Mynämäellä, jossa tarjolla oli mehua ja keksejä sekä videona vanha VR:n filmi rautatieläisten koulutuksesta ja ammatista. Paluumatka oli jo todella tukala ja niin kuuma oli Ugissakin että vaikka junalipulla olisi päässyt kulttuurihistoriallisiin museoihin, jäivät ne tällä kertaa väliin. Muusta hengailusta postaus ehkä myöhemmin.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Annecy (3)

Annecyn linna on kaupunkia hallitsevalla mäellä kuten linnan kuuluukin, vanhimmilta osiltaan 1100-luvulta, ja museona 1950-luvulta lähtien.


Sisäpihaa portille päin, epäilemättä monenlaisiin tapahtumiin sovelias joskin vasta illan tulen, päivällä paahde oli tukahduttava.


Itse linna oli arvioitua laajempi, näyttelyitä oli monenlaisia, kuten jo portilla mainostettu erikoisnäyttely linnuista.


Aihetta oli lähestytty monelta kantilta, mukaan lukien linnut koristetaiteessa.


Esillä oli myös veistoksia kivisinä...


ja puisina.


Kansatieteelinen osio kertoi alppiseutujen rakennuksista...


ja niiden kalustuksesta.


Nykytaidetta linnassa oli nykytapaan vähän joka puolella.



Linnan kiinteästä sisustuksesta tässä ikkunapenkki...


takka...


ja käymälä. Näitä aukkoja oli useampi vierekkäin läpi koko linnan vievänä "tornina", joten tarpeilleen on päässyt joka kerroksessa.


Pihalle palattua hoksasimme että sen perällä olevassa osassa oli vielä lisää nähtävää.


Nähtävää olisi ollut vielä vaikka minkälaista, mutta skippasimme paikan että ehdimme vielä käymään "saaripalatsissa".


Jälleen takaisin pihalle, jolta avautui pohjoiseen päin näkymä yli Annecyn.


Eläiaiheinen loppukevenys löytyi linnanpihan kulmasta.


.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Annecy (2)

Keskellä Annecya, sen läpi virtaavassa joessa sijaitseva Palais de l'Isle on kuulemma Ranskan kuvatuimpia linnoja, mutta itse luin siitä matkaoppaasta vasta vähän ennen matkaamme.


Keskiajalla rakennettu linna ei ole palvellut niinkään puolustustarkoitusta vaan oikeusistuimena, vankilana ja rahapajana. Näihin tarkoituksiin olivat tarpeen tukevasti raudoitetut ikkunat, tässä saaren eteläpuolelta.


Sisään pääsee myös pohjoisrannalta.


Saaren keskellä on pieni piha, turisteja kuhiseva kuten koko kaupunki.


Sisällä ei sitten ollut niinkään täyttä, jokunen kävijä sentään. Vankilan käytävät ja sellien laverit toivaan Turun linnan pyöreän tornin vastaavat.



Avaimet ja lukot olivat tietysti vankilan arkea...


kuten myös pussit, joissa tuomiot (?) säilytettiin.


Vanginvartijan keittiö.


1700-luvulta peräisin oleva Francois Voisinin latinankielinen hautakivi oli kierrätetty käymälän takaseinäksi.


Linnan historiasta oli myös näyttely, mutta siitä olen näemmä kuvannut vain rakennusvaiheita kuvaavan pienoismallisarjan. Rakennuskompleksi ehti palvella mm. vanhainkotina ja piirustuskouluna ja olla jo purku-uhan allakin ennen kuin se vuonna 1900 tuli suojelun piiriin historiallisena monumenttina.


Saaren itäpäädyssä oli vielä pieni sisäpiha...


ja siellä kievenhakkaajan työnjälkeä, josta ei ollut selkoa sen vieressä eikä myöskään mukaan tulleessa lehdykässä. Samalla pihalla pitäisi olla 1700-luvulta oleva Jean-Baptiste Simondin hautakivi, mutta tämä se ei ainakaan ole. Vaakunan tulkinnan jätän intohimoisemmille heraldikoille.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...