Junalla Uuteenkaupunkiin

Henkilöliikenne Turun ja Uudenkaupungin välisellä radalla loppui jo vuoden 1993 alussa, mutta viime vuosina Haapamäen museoveturiyhdistys on järjestänyt sillä museojuna-ajeluja, niin myös nyt 25.-27. heinäkuuta. Matkaan lähdettiin Turun päärautatieasemalta.

Puuseinäiset vaunut olivat kuin suoraan suomifilmistä.

Penkit näyttivät uudemmilta, mutta, kuten tulin jo oikaistuksi, ovat alkuperäiset 1950-luvun alusta.

Muutoin sisustus oli ehtaa vintagea.

Vaunusta toiseen siirryttiin reilusti ulkoilmassa.

Keskellä junaa oli muuta kalustoa vanhempi konduktöörivaunu, joka toi avautuvine liukuseinineen elävästi mieleen kaikki lännenelokuvien junaryöstöjohtaukset.

No, oli sitäkin hieman uusittu.

Matkalla pysähdyttiin Raision, Nousiaisten, Mynämäen ja Vinkkilän asemilla, niiden melko samanlaisesta puuarkkitehtuurista näytiksi tässä Mynämäki.

Toisin kuin nykyjunissa, pääsi tässä katselemaan jälkeenjäävää radanvartta, ei tosin ihan avoimella sillalla Pojat-elokuvan tapaan.

Maisema oli metsää ja varsinaissuomalaisia viljelyaukeita.

Ohitetut ratapihat olivat surumielisen ruohottuneita.

Pääteasema oli Uudenkaupungin Kalaranta. Tässä juna on jo lähdössä takaisin päin.

Päivän aikana se ajoi kahdesti Turusta Ukiin ja takaisin. me palasimme jälkimäisellä vuorolla, joka lähti 18:30 ja pysähtyi vartin verran Mynämäellä, jossa tarjolla oli mehua ja keksejä sekä videona vanha VR:n filmi rautatieläisten koulutuksesta ja ammatista. Paluumatka oli jo todella tukala ja niin kuuma oli Ugissakin että vaikka junalipulla olisi päässyt kulttuurihistoriallisiin museoihin, jäivät ne tällä kertaa väliin. Muusta hengailusta postaus ehkä myöhemmin.