Kuten jo edellä totesin, junalipulla olisi päässyt kolmeen Uudenkaupungin museon kohteeseen, mutta helteen uuvuttamina jäimme hengailemaan Kalarannan maisemiin, josta löytyi mm. Bonk Museum.
Opastytöt kertoivat Bonk Businessin monin tavoin uskomattoman historian niin naama pokerilla että meidänkin perheen nuorin uskoi alussa Itämeren anjovisten olemassaoloon ja niiden teolliseen jalostamiseen. Alvar Gullichsenin jo parikymmentä vuotta sitten luoma fiktiivinen teollisuusyritys ja sen konkreettiset mutta ihmeelliset härpäkkeet jaksavat näemmä kiehtoa yhä.
Pisimpään jaksoimme kuitenkin viihtyä tässä sivurakennukessa.
Kaikenikäiset saavat siellä rakennella oman koneensa, itse tyydyin vain lisäämään osia tekeillä olleeseen aikakoneeseen.
Tuotoksiin kuuluu merkitä esineen nimi, tekijä ja tämän ikä. Näkymättömyystuolista oli tietysti vaikea sanoa istuiko siinä joku.
Kaupunginlahden ranta-aitat on muutettu ravintoloiksi, mutta yhdessä toimii vanhaintavarainkauppa.
Myytävänä oli sanokaamme jos vaikka mitä. Saamaamme kartaan oli paikkaan merkitty "korsumuseo" ja sellainen takahuoneesta löytyikin.
Kaiken lisäksi kävi ilmi että yläkerrassa oli vielä merimuseokin!
Enimmin aika meni ravintoloiden ja kahviloiden palveluista nauttien. Junan lähtöä odotellessa kävimme vielä Uudenkaupungin vanhan kirkon luona. Tämä 1600-luvun alkupuolella rakennettu pyhättö ehti uuden kirkon valmistuttua toimia museona, mutta vihittiin uudelleen kirkoksi 1976.
Kirkkomaan viimeiset hautaukset on tehty ennen 1800-luvun puoliväliä, joten hautakivien mallit toivat mieleen Turun Itäharjun kolerahautausmaan vuodelta 1831.
Tarkalleen ottaen kyseessä olivat viimeiset hautaukset ennen toista maailmansotaa. Kirkon vierellä ovat nimittäin Uuudenkaupungin sankarihaudat.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti