Alkuhärän sarvia ja aarnikotkan kynsiä

Tanskan kansallismuseon julkaisusarjassa ilmestyi viime vuonna Vivian Ettingin The Story of the Drinking Horn - Drinking Culture in Scandinavia during the Middle Ages. Kirja ottaa vauhtia antiikin ajoilta, jolloin roomalaisilla joivat veteen sekoitettua viiniään mitä hienoimmista lasi- ja hopeasarvista. Niitä valmistettiin myös vientiin ja ilmeisesti sellainen on Laitilan lasinen juomasarvikin.

Välimeren maista juomasarvet katosivat antiikin jälkeen, mutta pohjoisempana ne säilyivät arvostettuina esineinä, ja saagat kertovat tavasta, jossa päällikön vaimo tarjoaa sellaisesta juomaa vieraileville sotureille. Ilmeisesti tästä syystä juomasarvi kristinuskon levitessä Pohjolaan leimautui pakanallisen "ylellisyyden" symboliksi ja katosi käytöstä noin vuosisadaksi.

Takaisin se palasi 1200-luvun jälkipuolelta lähtien, ja kirja keskittyy näihin varsinaisesti keskiaikaisiin juomasarviin. Niiden ornamentiikka oli nyt kristillistä, ja erityisen suosittuja olivat kolmen kuninkaan (joita meillä kutsutaan itämaan tietäjiksi) nimet Caspar, Melchior ja Balthasar. Ilmeisesti yhteys syntyi vanhan testamentin maininnoista Saulin ja Daavidin voitelemisesta kuninkaiksi, jälkimmäisen tapauksessa nimenomaan öljysarvesta.

Sarvien materiaalina on ollut härän, alkuhärän ja visentin sarvia, mutta kiintoisaa kyllä keskiajalla niitä pidettiin usein aarnikotkan eli griipin kynsinä. Tämän tarueläimen ajateltiin asuvan Aasiassa tai Afrikassa. Joissain tapauksissa sarven pintaan on jalometalliheloin kiinnitetty (vuori)kristallin pala. Valitettavasti Etting ei enempää tulkitse sen merkitystä, mutta vuorikristalli- eli kvartsiastioita arvostettiin pyhäinjäännösrasioina. Juomasarvien mallit olivat samanlaisia ympäri Pohjolan, mutta Islannissa ne koristeltiin kokonaan kaiverruksin.

Etting käsittelee juomasarvia myös keskiajan kirjallisissa ja kuvallisissa esityksissä, mukaan lukien heraldiikka, mistä muistin että ainakin Hornin ja Carpelanin vaakunoissa on sarvi - juomasarviko, sen voinevat heraldikot sanoa. (Miksi juuri nämä vaakunat ovat jääneet mieleeni, kerrotaan täällä.)

Renessanssiajalla sarvet muuttuivat koriste-esineiksi ja kuriositeettikabinettien objekteiksi, kadotakseen jälleen kerran. Seuraava revival tuli 1800-luvun historiaharrastuksen peesissä, sen tuloksia lienee palkinto- ja muistoesineinä museon kuin museon kokoelmissa. Turun museokeskuksen kokoelmista löytyy kuitenkin aito keskiaikainen juomasarvi, kolmen tietäjän nimineen mitä tyypillisin ryhmänsä edustaja. Sarven provenienssi yltää aina 1600-luvun lopulle asti, jolloin sen kerrotaan olleen Turun linnassa.

Harmi kyllä emme tiedä uskoivatko keskiajan turkulaiset (jos sarvi jo silloin oli täällä) sen olleen aarnikotkan kynsi!