tiistai 5. elokuuta 2014

Sisteron

Sisteronia on sanottu Provencen portiksi. Sitä hallitsee Grenoblen tavoin linnoitus joka sulkee kallioiden välissä kulkevan jokilaakson teineen, me näimme sen vain alaviistosta.



Linnoitus jäi ylhäälle kukkulalle koska kuljimme vanhassakaupungissa, mutta vastarannan poimukalliosta nimeltään Rocher de la Baume saa käsityksen maiseman jylhyydestä. Myös Napoleonille hänen palatessaan Elbalta oli olennaista juuri tämän linnoituksen varuskunnan puolenvaihto.


Vanha kaupunki oli aamuvarhaisella vielä hiljainen, ja miellyttävän viileäkin.








Alueelle on majoittunut taiteilijayhteisö, mikä näkyi paikoin varsin värikkäinä talojen ulkoasuina.


Kirkkojen kellotornien takorautaiset huiput ovat provencelainen erikoisuus 1500-luvulta lähtien. Kestää mistraalituulen puhurit ja kellonääni kaikaa kauas, sanotaan hyviksi puoliksi.


Yhdellä aukiolla oli obeliski juurellaan suihkulähde.


Lähempi tarkastelu osoitti sen pystytetyn amiraali Suffrenin kunniaksi 1828, hänethän tapasimme jo St Tropezissa.


1100-luvulta olevan Cathédrale Notre-Dame-et-Saint-Thyrse luona kokoonnuimme jatkaaksemme matkaa halki Provencen.


Loppuun kartta tästä Provencen portista. Oikealla "geologiseksi kuriositeetiksi" mainittu kalliomuodostuma, jonka matkaopaskirjanen tiesi suosituksi kiipeilykohteeksi, ja näyttipä sitä joku meidänkin kaupungissa ollessamme kapuavan.


.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...