Meri tulee kaupunkiin! järjestettiin nyt toista kertaa Forum Marinumin toimesta. Purjelaivat täyttävät Aurajoen nykyään joka neljäs vuosi, mutta nyt olivat vuorossa höyryalukset, 1800-luvun alkupuolen mullistava keksintö.
Ensimmäisenä keskusta päin tullessa oli 1944 Helsingin Hietalahden telakalta valmistunut, mutta jo seuraavana vuonna sotakorvauksina Neuvostoliittoon päätynyt satamajäänmurtaja S/S Turso. Leningradin/Pietarin vesillä nimellä Taifun alus palveli kuutisenkymmentä vuotta, ennen kuin se ostettiin takaisin Suomeen 2004 ja entisöitiin. Kuten muutkin murtajat (esim. Turussakin vieraillut Sampo) sen runko on optimoitu jään murtamiseen, ja pyöreä keula tekee haastavaksi ohjaamisen avovedessä.
Turson sisustusta. Myös konehuoneen kuumiin uumeniin olisi päässyt, mutta itseltäni jäi ainakin lauantaina väliin. Alus käy hiilellä, ja uuniinkin sai kuulemma vilkaista. S/S Turson kotisivuilla lisää infoa ja videoita aluksen historiasta ja entisöinnistä.
S/S Lokki on sukupolvea vanhempi, Varkaudessa 1913 valmistunut ja kulkee sisävesihöyrylaivojen tavoin koivuhaloilla, kuten laiturin puupinoistakin saattoi päätellä (myös Turso kulkee tarvittaessa puulla).
Lokillakin on ollut oma rappion kautensa. 1997 se upposi Laitaatsillan telakalla ja oli monet vuodet puolittain upoksissa, ennen kuin nostettiin ja kunnostettiin. Näkymä komentosillalta...
salongista...
ja alakerran hyteistä. Kelpaisi noissa pötkötellä, kun puksutellaan sisä- tai ulkosaaristossa.
Suomen Joutsenen ja S/S Boren väliseeen puulaituriin kiinnitettyinä oli lisää höyrualuksia, kuten Forum Marinumin omaan laivastoon kuuluva, Lehtoniemen konepajalla Joroisissa 1891 valmistunut S/S Vetäjä V. Vasemmalla ykstityisomistuksessa oleva höyrysluuppi S/S Lalli.
Vieressä oli mahdollisesti jo 1881 (höyrykoneen valmistumisvuosi) valmistunut S/S Kirvesniemi.
Kone oli mitä kittettävimmin kiillotettu steampunk-henkisesti, messinkihän oli olennainen osan 1800-luvun koneenrakennusta. Kajuuttaan oli tehty hieno kahvipöydän kattaus snapsilaseineen kaikkineen, mutta sitä ei tullut kuvattua.
Kirvesniemi heitti myös pienen ajelun toista kertaa kohdille osuttuamme.
Eivät kaikki höyryveneet aivan antiikkisia ole. Höyrylaivaharrastaja Eemeli Parviainen rakensi oman höyrysluuppinsa S/S Suntin 2014. Höyryvoiman nokisuus kävi selkeästi ilmi aina perässä olevaa Suomen lippua myöten.
Myös laiturilla oli yksi näistä höyryveneiksi, höyrysluupeiksi, tai höyrypursiksi kutsutuista aluksista.
Forum Marinumin sivuston mukaan
Voimanlähteenä niissä toimii höyrykone ja kattila. Suomessa tällaisten alusten kulta-aika ulottuu 1870-luvulta ensimmäisen maailmansodan vuosiin, mutta yksittäisiä oli käytössä vielä 1960-luvullakin.
Ja nyt täytyy myöntää, etten ollut pienvenekulttuurin osa-aluetta ennen tätä ollut oikein ymmärtänytkään. Mieleen tulee toki heti, että jollain tällaisilla edistyksellisimmät säätyläiset puksuttivat Ruissalon huviloilleen 1900-luvun vaihteessa, konservatiivisempien vielä purjehtiessa. Ja mikähän Airisto Segelsällskapin kanta oli moisiin nokipönttöihi, johan noissa valkoinen kesäpuku ja kipparilakkikin nokeentuivat.
Toki rannalla oli muutakin, kuten mobilistien maamoottoreita...
Suomen Joutsenen kunnostettu pelastusvene, joka kaltaistensa tavoin palaa ko. laivan kannelle...
ja niin ikään kunnostettu, 1950-luvulla Piikkiössä valmistettu meriläismallinen huvivene Herbert, jota kaltaistensa tavoin kutsuttiin "Vepsä.luokan tisteilijäksi", koska epäiltiin etteivät niiden koneet kestäisikään kuin tunnin matkaa Vepsään, jo tuolloin Turun kaupungin ulkoilualueena tunnettua saarta...
sekä Suomen Meripelatusseuran käytössä ollut pelastusvene (P/V) Kellu, Loviisassa 1993 rakennettu RIB-vene eli jäykkärekenteinen ilmalla täytettävä vene.
Ja sitten oli tietysti ohjelmaa Suomen Joutsenen lavalla, tässä soittelee Puhallinorkesteri Nousteprassi.
