Ove Enqvistin ja Johanna Pakolan toimittama Suomenlahti Pietarin suojana (2016) kertoo venäläisten toimeenpanemista laajoista linnoitustöistä pitkin Suomenlahden rantoja, kirjoittajina kaikkiaan 16 asiantuntijaa. Puolustusasemia oli useampia, ja pääasemaa Helsingin ja Tallinnan välillä kutsuttiin Pietari Suuren merilinnoitukseksi, joskin nimi on sittemmin laajentunut koskemaan koko kompleksia.
Maailmansodan sytýttyä aluetta laajennettiin edelleen aina Ahvenanmaalle ja Viron saarille saakka, idässä viimeisenä linjana ennen Pietaria oli Kronstadt (jonne lopulta eivät hyökänneet saksalaiset vaan britit 1919) ja sitä molemmin puolin suojaavat Yhinmäen ja Inon linnakkeet. Puolustuslinjoja kulki myös Kotkan ja Narvan välissä (taka-asema), sekä Turun ja Hiidenmaan (etuasema). Yhdellä tärkeimmistä linnakkeista, Örössä, tuli käytyä kolmatta vuotta sitten.
Kirja kuvaa rakennushankkeita molemmin puolin Suomenlahtea, ja päällimmäiseksi jää käsitys että ne vallankumouksen tullessa olivat suurimmalta osin kesken, minkä lisäksi venäläiset saksalaisten tieltä vetäytymään joutuessaan tuhosivat jo valmiitkin osuudet. Pääkaupunkiseudulla on rikas perimätieto kiinalaisrakentajista, mutta heitä oli 1916 vain muutaman kuukauden ajan ja vain metsätöissä.
Itselleni varsin valaisevaa oli, että varsinainen puolustus rakentui merimiinoihin, ja rannikkotykistön ensisijainen tehtävä oli estää niiden raivaaminen. Viaporin/Helsingin maalinnoitus oli ennestäänkin tuttu, mutta sellainen on ollut Tallinnankin ympärillä, myös yhtä laaja, koska tarkoitus oli estää vihollisen kenttätykistön tulen yltäminen itse sotasatamaan. Tallinnaan oli tarkoitus rakentaa Itämeren laivaston pääsatama, sekin Pietari Suuren mukaan nimetty, ja sijaitsi nykyisen Viron merimuseon länsipuolella. Valmiiksi ei sekään tullut, joten suuri osa Itämeren laivastoa talvehti Helsingissä vallankumoustalvena 1917.
Teoksen jälkipuoli käsittelee itse sotatoimia, ja vaikutelmaksi jäi, että pinta-alusten kamppailu oli jokseenkin tasaväkistä siihen asti kun vallankumous pudotti Venäjän pois koko sodasta. Miinoja käytettiin myös offensiivisesti: venäläiset kävivät kylvämässä miinoja Saksan satamiin Itämeren eteläpäässä, saksalaiset puolestaan miinoittivat mm. Porin ja Rauman edustat.
Venäjän sodanjohto pelkäsi saksalaisten maihinnousua ihan missä päin tahansa Suomen rannikkoa, jostapa syystä Mannerheimin valkoisella armeijalla riitti aseistariisuttavia venäläisvaruskuntia pitkin Pohjanmaan pitäjiä. Maihin saksalaiset Suomessa lopulta nousivatkin, mutta vasta bolsevikkihallinnon solmittua rauhan. Kaikkein menestyksekkäin saksalainen laivasto-operaatio oli kuitenkin sodan vielä kestäessä syksyllä 1917 suoritettu Viron saarten valtaus, operaatio Albion.
Lopuksi muutama sananen Turusta. Sodan kestäessä perustettiin "Turun-Ahvenanmaan sivusta-asema", jonka esikunta oli Turussa. Vähä-Heikkilään rakennettiin merilentoasema, sekä laivaston viestijoukkojen esikunta- ja kasarmirakennus, joka edelleen toimii Suomen merivoimien esikuntana. Viesti- ja tiedustelutoiminta (asemalta käsin tarkkailtiin Saksan laivaston viestiliikennettä) on tavallistakin salaisempaa, joten rakennusvaiheessa levitettiin huhua että rakennuksesta tulee sotasairaala, perinteistä maskirovkaa siis, mikä eräässä mielessä jatkuu edelleen koska kasarmin alue on googlekartalla sotilaskohteena rasteroitu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti