Helsingin kaupunginmuseo uudisti Senaatintorin laidalla olevan perusnäyttelynsä jo lähemmäs kolme vuotta sitten, mutta näin kauan kesti itseltäni sinne päästä. Jo aulassa pääsi aikakoneeseen.
Huoneessa kävi ilmi eräs näyttelyn perusideoista: laajaa valokuvakokoelmaa on hyödynnetty täysimääräisesti. Aikakoneessa niitä pyöri sekä huoneen seinillä että VR-laseissa.
Helsingin valitut palat -osio alkoi ratikkakiskojen johdattamana.
Valokuvia, kuten todettu, oli esillä monin tavoin.
Pienoismalli kuvasi kaupunkia aivan 1900-luvun alussa.
Kaupungin valoilla on varjonsakin. Myös sisällissotaa sivuttiin tässä osiossa.
Tähän näkymään pääsi istumaan ja pötköttelemään, ja toi se tietysti heti mieleen kotoisen Kuralan, mutta tarkemmin katsoen suurin osa esineistöstä oli kuitenkin lasin takana.
Tajusin olevani ikäluokkaa jolle baarinäkymä aiheuttaa nostalgisen sielunliikahduksen...
hinnatkin kun olivat markoissa.
Lapsuus kaupungissa. Turkulaiselle tosin mustavalkoisista takapihojen kuvista tulee aina mieleen Pekka ja Pätkä sekä Komisario Palmu -elokuvat.
"Meidän kaupungin" suunnittelussa olivat kuulemma olleet skeittarit mukana.
Lasten kaupunki käsittää kaksi kerrosta Sederholmin talosta. Vilske oli niin hurja kuin hiihtolomaviikolla voi olettaakin olevan, joten tässä vain muutama kuva.
Tiloissa on paljon kaikenlaista tavaraa joilla leikkiä, ja museostatuksen omaavat esineet on suojattu pleksin taakse kuten tarkkaavainen kävijä huomaa.
Kaupunginmuseo oli digitoinut myös opetustaulukokoelmansa. Niitä sai selata näytöltä...
tai järjestellä magneetteina oppiaineittain.
Kaupunginmuseolla oli uudistumisellaan tavoite tulla kaupunkilaisten olohuoneeksi, ja siinä se on onnistunut, viime vuonna se oli maan vierailluin museo. Pääsymaksuttomuus, keskeinen sijainti ja tilaa lapsille leikkiä on lähtökohtaisesti ollut aika vahva konsepti tavoitteeseen pääsemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti