Gordon Corrigan: Mud, Blood and Poppycock: Britain and the Great War (2003).
Viimekertaisen postauksen jälkeen on vuorossa siinä esitellyn julkaisun täysi vastakohta: Britannian gurkhajoukoissa palvelleen majuri evp Gordon Corriganin kirja on puolustuspuhe ensimmäisen maailmansodan brittiarmeijalle. Sota oli oikeutettu eikä ensinkään turha, Euroopan joutuminen Saksan hegemonian alle oli estettävä. Brittien tappiot olivat pienemmät kuin muiden Euroopan suurvaltojen, mitään "menetettyä sukupolvea" ei ollut, eliitin public schoolien sotaan lähteneistä oppilaistakin kaatui vain joka viides. Upseeristo johti sotaa niin taitavasti kuin mahdollista, vaikka poliitikot vaikeuttivat urakkaa kaikin tavoin, ja Haig oli ylipäälliköksi ehdottomasti paras.
Sommessa kyllä kaatui ensimmäisenä päivänä 19000 sotilasta, mutta oppia otettiin koko ajan, ja lopulta sota voitettiin länsirintamalla pääasiassa britti-imperiumin joukkojen toimesta. Asemasotakausina ei elämä juoksuhaudoissakaan niin surkeaa ollut, ei niissä monta päivää kerrallaan tarvinnut olla kun rotaatio toimi. Sotaoikeudet toimivat oikeudenmukaisesti ja pelkurit ja karkurit pitikin ampua*. Veteraanit palasivat kotiin tyytyväisinä voitostaan, komentajaansa Haigia kunnioittaen. Sitä miten käsitys sodasta alkoi rapista Haigin kuoltua 1928, on omat kirjansa; pitkään palvelleen ammattiupseeri Corriganin näkemys lienee jo tässä tullut selväksi.
Ei tämä silti pelkkä pamfletti ole, väitteiden takana on selvästi paljon tutkimusta ja asiantuntemusta. Erityisenä plussana on mainittava, että armeijan organisaatio, aseet, taktiikka ja paljon muuta aina hevostenhoitoa ja kenttäkäymälöitä myöten on esitetty maallikolle ymmärrettävästi, suorastaan rautalangasta vääntäen, ja myös lähdeviitteissä on paljon kaikkea mielenkiintoista. Yksi informatiivisimmista maailmansotakirjoista joita olen lukenut, niin apologeettinen ja kotiin päin vetävä kuin onkin. Toisaalta on todettava, että kun tämä länsirintaman ekspertti eksyy muille sotanäyttämöille, menevät vuosiluvut ja tapahtumat iloisesti sekaisin. Aika helposti olisi voinut tarkistaa vaikka senkin, ettei Kreikan kuninkaan puoliso ollut syntyjään englantilainen, vaan saksalainen. Vertaisarviointi tai kustannustoimittajan skarppaus oli auttanut.
Yksi luku on omistettu myös USA:n Eurooppaan lähettämälle armeijalle (AEF). Sehän ehti mukaan taisteluihin vasta sodan lopussa, mutta pelkkä 1,5 miljoonan sotilaan liittyminen vihollisen riveihin pakotti Saksan sodanjohdon ymmärtämään että peli oli menetetty. Hieman erikoisesti kerrotaan miten "ryöstelyyn taipuvaiset" Ranskan armeijan senegalilaisjoukot** olivat vetäytyessään vohkineet amerikkalaisten tarvikkeitra, mutta jo seuraavalla sivulla amerikkalaiset itse ryöstivät (humalapäissään) hattukauppoja myöten ranskalaiskaupungin johon olivat majoittuneet. Muutoin asenne amerikkalaisiin on melkeinpä mielistelevä, ja suoraan sanotaankin että USA on Britannian ainoa luotettava liittolainen tulevissa sodissa. 2003 ei kukaan tietenkään arvannut millainen toope USA:n johtoon vielä nousisi.
Jos näistä Corriganin teeseistä jonkin ostaisi, niin sen kiistämättömän ongelman, joka briteillä todella oli edessään polkaistessaan maasta massa-armeijan ilman sodanedellistä yleistä asevelvollisuutta ja sen luomaa reserviä. Armeija koostui oikeastaan neljästä kerrostumasta: rauhan ajan pieni, mutta tasokas ammattiarmeija ("Old Contemptibles"), territoriaalijoukkojen "viikonloppusotilaat", 1914-15 vapaaehtoisina liittyneet (ns. Kitchenerin armeija), sekä vuoden 1916 alusta kutsunnoilla riveihin otetut. Kouluttaminen ja kokemuksen saaminen kesti aikansa, mutta jo Sommen jälkeen jalkaväkijoukkueen neljä ryhmää erikoistuivat toiminnoissaan tulen ja liikkeen yhdistämiseksi. Nykyään brittien sotahistoria Corriganin tavoin painottaakin tätä "oppimiskäyrää" (learning curve) vastapainona populaarikulttuurin "hyödyttömille teurastuksille".
* Corrigan suhtautuu, kuten arvata saattaa, kirjassaan kielteisesti ajatukseen teloitettujen jälkikäteisestä armahtamisesta (se tapahtui sittemmin 2006), samoin kuin näille pystytettyyn muistomerkkiin.
** Senegalilaisiksi kutsuttiin kaikkia Ranskan Länsi-Afrikasta värvättyjä mustia sotilaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti