perjantai 15. maaliskuuta 2019

Viaporin maarintama

Helsingin kaupunginmuseosta tarttui mukaan ainoa talvilomareissulla ostamani (10 €) kirja, John Lagerstedtin Viaporin maarintama (2017). Laajan alueen kattanut ja siten Viaporin sotasatamaa kenttätykistön tulelta suojannut linnoitusketju oli tarkoitettu viime kädessä suojaamaan Pietaria maihinnousseilta saksalaisilta. Maihin saksalaiset lopulta nousivatkin huhtikuussa 1918, mutta asemia oli puolustamassa enää kourallinen Helsingin punakaartilaisia, jotka onnistuivat vain hetken viivyttämään hyökkääjiä Leppävaaran tienoilla.

Siinä missä Viaporin merilinnoituksen saaret palvelivat ja palvelevat osin yhä Helsingin puolustusta, tämä maarintama hylättiin itsenäisyyden ajan alussa kokonaan. Bunkkereiden teräksiset katot kierrätettiin ja juoksuhaudat jätettiin sammaloitumaan, vain kallioon louhittuja luolia on jossain määrin käytetty.

Kasvava pääkaupunkiseutu on niellyt jäänteitä vääjäämättä, mutta paljon on vielä jäljelläkin. Kirjan jälkiosa esittelee retkioppaan tavoin maastosta löytyviä kohteita, ja luulenkin että näiden bongaaminen on suosittu harrastus pääkaupunkiseudulla. Monet paikannimet ovat tuttuja pääkaupunkiseudun lähiliikenteen asemina. Itse olen käynyt Tapiolan juoksuhaudoissa.

Itselleni tuli ihan uutena, että eräät Suomenlinnassa olevat tykit ja mörssärit ovat peräisin näistä maarintaman tykistöasemista.

Lennokkikuvaa maarintaman linnoitteista tällä videolla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...