Vanha Corto-fani tarttuu epäillen uusimpaan post-prattilaiseen albumiin, jossa on otettu todellinen aikaloikka, aina WTC-iskujen vuoteen 2001. Musta valtameri on uusien tekijöiden, ranskalaisten Martin Quenehenin (käsikirjoitus) ja Bastien Vivèsin (piirrostyö) kädenjälkeä.
Tarina alkaa vetää ihan mukavasti, kun pieleen mennyt ökyjahdin ryöstöyritys vie Japaniin ja sieltä Peruun. MacGuffinina toimii, mikäs muu kuin vanha kirja, ja tarinaan kietoutuu ryöstökalastusta vastustavia ekosotureita, haudanryöstäjiä, japanilaista äärioikeistoa (joista kirjan nimi), kokaiinikauppiaita sekä valokuvajournalisti Freya (kansikuvan punatukkainen nainen).
Dramaattiseen räjähdykseen perulaisessa luolassa asti tarina jaksaa kantaa, mutta harhautuu sen jälkeen pitkälliseen tyhjäkäyntiin. Mukaan ympätään tarpeetonta väkivaltaa, iänikuinen kiusankappale Rasputin, psykedeelisiä feministejä, ja lemmiskelyä merellä - ei ihme, että albumi on venynyt 166-sivuiseksi. Takaisin asiaan päästään tarinan lopussa, kun seikkailu päättyy Garcilaso de la Vegan haudalla Espanjan Cordobassa sinänsä varsin prattmaiseen antikliimaksiin, ihan tyydyttävään sellaiseen.
Mustavalkoinen piirrosjälki ei tavoittele Prattin tyyliä siinä määrin kuin espanjalaistekijöiden neljä aiempaa albumia. Kyllähän Corton tosin tunnistaa, vaikka kipparilakki on jäänyt, ja päässä on useimmiten lippis. Puristina ärsyttää se, että Pratt itse sanoi maltalaisen merimiehen tapaisen romanttisen hahmon kuuluvan menneeseen aikaan, ja Corton itsensä "kadonneen joskus Espanjan sisällissodan aikana". Jos fanikunta tästä jakaantuu, ilmoittaudun vanhauskoiseksi. Ranskalaiskaksikolta on ilmestynyt tiemmä jo toinenkin albumi, La Reine de Babylone. Toivottavasti myös espanjalaistekijöiden perinteelle uskollisempi sarja jatkuu.
Sivulla 134 näyttävät parin puhekuplan sisällöt vaihtaneen paikkaa. Lopun krediiteissä mainittu Baudelaire-sitaatti vaati, noloa kyllä, jossain määrin uudelleen selaamista ja löytyi sivulta 82.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti