Robert B. Aspreyn kirjan The German High Command at War: Hindenburg and Ludendorff Conduct World War I (1991) otsikko kertoo olennaisimman, mutta käsittelee myös Hindenburgin yleisesikunnan päällikkyyttä edeltävää aikaa aikaa. Helmuth von Moltke nuoremman ura katkesi jo sodan alussa Marnen tappioon ja hermoromahdukseen. Hänen jälkeensä vastuu lankesi Erich von Falkenhaynille, joka johti sotaa seuraavat kaksi vuotta.
Paul von Hindenburg ja Erich Ludendorff kohtasivat kuuluisasti elokuun 23. päivänä 1914 Hannoverin rautatieasemalla klo 3 yöllä, kun ensin mainittu nousi junaan, jossa jälkimmäinen matkasi kohti itärintamaa. Hindenburgista tuli Saksan 8. armeijan komentaja ja Ludendorffista hänen esikuntapäällikkönsä. Vielä samassa kuussa he voittivat sodan ainoan varsinaisen saarrostustaistelun tuhoamalla Venäjän 2. armeijan Tannenbergissa. Voimakaksikon (kirjan "Duo") legenda oli syntynyt.
Duo sai johtoonsa Saksan sotatoimet idässä (Ober Ost), ja alkoi myös juonitella Falkenhaynia vastaan saadakseen koko sodan hallintaansa. Tämä johti sotaa kuitenkin menestyksekkäästi: linjat pitivät länsirintamalla, ja idässä työnnettiin Venäjä kauemmas Saksan ja Itävallan rajoilta sekä kukistettiin Serbia 1915. Falkenhaynin kuningasidea lyödä Ranska Verdunin kulutustaistelussa 1916 osoittautui kuitenkin katastrofaaliseksi, ja lopullinen niitti oli Romanian liittyminen sotaan ententen puolella elokuussa 1916.
Hindenburgista tuli 29. elokuuta 1916 sodanjohdon (Oberste Heeresleitung, OHL) esikuntapäällikkö (ylipäällikköhän oli keisari itse), ja Ludendorffin titteliksi tuli ensimmäinen päämajoitusmestari. Työparin suhde oli kuin "onnellinen avioliitto", kuten usein mainitaan. Rauhallisesta ja itsevarmasta Hindenburgista tuli keulakuva, jonka takana hermoherkkä työmyyrä Ludendorff teki tärkeimmät operaatiosuunnitelmat.
Kirja kuvaa elämää eri puolilla Saksaa ja miehitetyillä alueilla olleissa esikunnissa. Asprey on käyttänyt lähteenään mm. taiteilija Hugo Vogelin muistelmia, mikä tuo kuvaukseen omanlaistaan keveyttä. Kulttimaineeseen noussut Hindenburg piti tarkkaa huolta maineestaan, ja poseerasi aamupäivisin Vogelin muotokuvia ja taistelumaalauksia varten. Paljon aikaa vei työn tarkkuuden arvostelu uniformujen ja kunniamerkkien osalta, nappien lukumäärää laskettiin pedanttisen tarkasti.
Duo oli idässä ollessaan painottanut itärintaman tärkeyttä, mutta koko sodan vastuulleen saatuaan joutui myöntämään että sota voitettaisiin tai hävittäisiin lännessä. Saksan joukot olivat kuitenkin kuluneet taistelussa, joten maavoimat siirtyivät puolustukseen lyhennetyn länsirintaman taakse, ja laivasto aloitti rajoittamattoman sukellusvenesodan helmikuun 1917 alusta. Saksan yhteiskunta piti myös organisoida totaalisen sodan käyntiin (Hindenburg Programme).
Länsivallat jatkoivat kuitenkin kulutustaisteluitaan, sukellusvenesota onnistui vain tuomaan USA:n mukaan sotaan, ja yhteiskunnan militarisointi pahensi entisestään vastarintaa sotaa kohtaan. Venäjän vallankumous ja bolsevikkien irtautuminen sodasta tarjosi kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden voittoon.
Maaliskuussa 1918 Saksan armeija aloitti suurhyökkäysten sarjan, joka uusinta tykistö- ja jalkaväkitaktiikkaa hyödyntäen venytti liittoutuneiden rintamia muttei murtanut niitä missään. Duon uhkapeli kulutti armeijan voimat, ja kun virta kääntyi heinäkuussa, vyöryi ententen vastahyökkäys vastustamattomasti kohti Saksaa.
Syksyllä Saksan armeija oli lopussa, asia jota Duo oli liian pitkään kieltäytynyt näkemästä, ja teki nyt maalleen vihonviimeisen karhunpalveluksen. Duon johdolla Saksa oli liukunut sotilasdiktatuuriin, kun keisari ohitettiin sotilaallisesta päätöksenteosta, ja valtakunnankanslerin virasta tuli heittopussi voimakaksikon käsiin. Nyt aselevon tekeminen sysättiinkin siviileille jotta "armeijan kilpi pysyisi puhtaana", ja jälkeenpäin sepitettiin asiaan sopiva tikarinpistolegenda.
Hindenburg-kultti selvisi tappiosta ja avitti miehen vielä presidentiksi sodan jälkeen, hän kuoli 1934. Ludendorff hengaili natsien kanssa mm. vuoden 1923 putschissa, sekosi sittemmin esoteriaan ja kuoli 1937.
Mainio opus, ja paljon myöhemmässä kirjallisuudessa siteerattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti