Tuo ensimmäinen albumi oli René Goscinnyn ja Albert Uderzon luomus. Goscinny kuoli 1977, parivaljakon viimeiseksi yhteiseksi työksi jäi Asterix Belgiassa, ja monien mielestä Asterixien paras kausi jäi tuolloin taakse. Vaikea on olla eri mieltä, Uderzon piirrosjälki pysyi loisteliaana, mutta tarinoiden taso laski koko ajan, hännänhuippuna uskomaton scifitörttöily Taivas putoaa niskaan.
Nyt on sukupolvenvaihdos tapahtunut, ja uusi albumi Asterix ja piktit syntynyt, Uderzon tarkassa valvonnassa, mutta kokonaan uusin voimin, käsikirjoittaja Jean-Yves Ferri ja piirtäjänä Didier Conrad. Ja toden totta, Conrad on omaksunut Uderzon tyylin niin täydellisesti ettei minkäänlaista eroa voi huomata! Ja entä tarina? Se on taattua peruskauraa: muukalainen tulee kylään, lähdetään meritse kohti seikkailuja, annetaan selkään merirosvoille, roomalaisille ja pahiksille, ja palataan kotikylään sen kuuluisan juhlapöydän ääreen. Ainoa tyylirikko on, että gallit ovat käsittämättömästi päästäneet roomalaisen väestönlaskijan kyläänsä, mutta helpoksi ei hänen urakkansa muodostu kuten arvata saattaa.
Kuten Reijo Valta jo ehti todeta, gallialaisklassikon perintö on hyvissä käsissä. Palataan siis mieluummin nostalgian pariin. 1970-luvun alussa oli toki Vietnamin sota, hipit ja vasemmistoradikalismi, mutta me lapset fanitimme Asterixia. Kuka olikaan se iso tukeva poika, jolle lankesi aina Obelixin rooli ja joka paiskoi meitä pienempiä roomalaisia ympäri lumihankea Kivikon koulun pihalla?
1 kommentti:
Sykähdyttäviä tällaiset "ensimmäiset kosketukset" -- meillä vanhemmat sisarukset ostivat/saivat jonkin ensimmäisistä Asterixeista ja suurin osa muista lainattiin sitten kirjastosta. Kleopatra-albumi oli minunkin suosikkini, jaksoin lukea sitä uudestaan ja uudestaan.
Sarjakuvien suhteen minulle on käynyt köpelösti: olen useasti yrittänyt lukea poikieni Asterixeja tai Aku Ankan taskukirjoja (tai muita, jopa Ankkojen Maailmanhistoriaa) mutta olen täysin menettänyt puhekuplalukutaitoni. En kykene enää keskittymään sarjakuvakerrontaan, yhtäkään tarinaa en ole saanut luettua loppuun. Täytyy häpeäkseni tunnustaa.
Lähetä kommentti