Digitoimattomasta osasta museon säilytystiloja löytyy tuon tuostakin, noin vain, kaikenlaista harvinaista ja mielenkiintoista. Tällä kertaa se oli Berliinissä 1832 valmistettu ilmalla täytettävä karttapallo, Pneumatisch Portativer Erd-Globus.
Pienellä pähkäilyllä myös laitteen toimintaperiaate selvisi. Käyttäjä pumppaa palloon ilmaa laatikon pohjalla olevilla palkeilla...
ja pallon pohjassa oleva läppä pitää ilman sisällä.
Vastaava läppä löytyy palkeitten pohjasta.
Karttapallo itse ei enää ilmaa pitäisi, sen saumat ovat ratkeilleet, vaikka itse paperi onkin vielä hyväkuntoista ja värit kirkkaat.
Kokonaisuutta ei siis paljon voinut availla, mutta näkyvissä olevista kaistaleista ilmeni kartan erikoisuus: sille on ikuistettu merelliset löytöretket, mm. Tyynellemerelle tehdyt, aina lähes kartan valmistumiseen asti, uusimmat 1820-luvulta.
Yksi purjehdus ei ole kuitenkaan mukaan ehtinyt. Näkyvissä olevalle kaistalle osuivat myös Galápagossaaret, ja on sykähdyttävää ajatella että HMS Beagle oli kartan mennessä painoon Berliinissä 1832 lähtenyt kuuluisalle matkalleen jo edellissyksynä. Galápagossaarille Charles Darwin ehti tekemään maailmankuvallemme käänteentekeviä havaintojaan vasta 1835.
Etelämanner oli 1832 vielä suurta tuntematonta. Purjehtijat raportoivat jäävuorista ja kiintojäästä. Eteläisen mannerjään rapautuminen ilmaston lämpenemisen myötä tuli väistämättä nykykatsojan mieleen.
Karttapallo oli omistettu, kaiketi niin mielistely- kuin mainosmielessäkin Preussin tuolloiselle kuninkaalle Fredrik Vilhelm III:lle.
Sisäkansi kertoo varsin modernista markkinoinnista: karttaa sai niin paperisena kuin kankaisena, todella upmarket oli atlassilkkinen. Ennakkotilaamalla ennen pääsiäistä sai tuotteen edullisemmin.
Idean mukana kuljetettavasta karttapallosta oli saanut englantilainen keksijä ja eksentrikko George Pocock (1774-1843). Hänet tunnetaan paremmin charvolantista, leijan vetämistä vaunuista, joiden idea oli välttää tietulleja, jotka maksettiin hevosten lukumäärän mukaan. Keksintö ei lyönyt itseään läpi, mutta karttapallon ilmalla täytettävästä matkamallista vaikuttaa tulleen lyhytaikainen villitys.
Paperisina matkakarttapalloilla oli tietysti jo lähtökohtaisesti heikommat mahdollisuudet säilyä historian myrskyissä, ja olivatko valmistusmäärätkään kovin suuria? Suhteellisen harvinaisia nämä nykyään lienevät. Julkisista kokoelmista niitä löytyy ainakin Lontoosta, Berliinistä ja Prahasta. Antiikkimarkkinoilla hyväkuntoiset näyttävät maksavan tuhansia euroja.
Miten se on kokoelmiin päätynyt? Museon alkuaikojen dokumentointi ei kovin tunnollista ollut, eikä tätäkään esinettä pääkirjasta tai manuaalikortistosta löydy, mutta onneksi rasian kannessa on seuraavanlainen merkintä.
Gåfva af Majorskan Jack... kyseessä on majuri Alexander Jackin puoliso Hedvig Rosalie Jack (o.s. Siercken, 1829-1903), jonka J.E. Lindhin maalaama muotokuva nuoruusvuosilta kuuluu Turun kaupungin taidekokoelmaan ja on esillä (miehensä muotokuvan rinnalla) Turun linnan ns. Koriston huoneessa.
Jäljet johtavat siis Koriston jo kadonneeseen kartanoon Kaarinassa, mutta se on ehkä jo oman postauksensa aihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti