Näyttelyssä oli mielenkiintoista nykytaidetta, jota kovin kuvasinkin, mutta lähtiessäni luin seinällä olevasta lapusta että teoksista saa julkaista vain selfieitä, eli kuvia jotka on pilattu omalla naamalla. Sellaisella en aio teitä kiusata, joten jatketaan seuraavaan kohteeseen. Matkalla järven rantaa vastaan tuli vastaan G.A. Serlachiuksen muistomerkki, Emil Wikströmin työ vuodelta 1921.
Pian näkyikin jo entinen paperiyhtiön pääkonttori, nykyinen Serlachiuksen museon toimipiste nimeltä Gustaf.
En yleensä audio guideihin tai muihin härpäkkeisiin tartu, mutta nyt kannatti. Laite toimi räpeltämättä ja kertoi kuhunkin huoneeseen astuttaessa, kappale kerrallaan, jääräpäisen teollisuuspatruunan ("paperiperkeleen") ja taidemesenaatin elämäntarinan. Mänttään hän perusti puuhioketehtaan 1868. Napoleon luurasi usein mukana.
Toisessa ja kolmannessa kerroksessa esiteltiin monille tuntematon, mutta tarkemmin katsottuna monessa mukana ollut kultakauden taiteilijapariskunta Eric O. W. Ehrström (1881–1934) ja Olga Gummerus-Ehrstöm (1876–1938), kutsumanimiltään Bucklan ja Olli.
Tyylihän oli tietysti kansallisromantiikka/jugend, ja töitä löytyy mm. Hvitträskistä.
Suomen kuninkaan kruununkin Bucklan ehti suunnitella. Tämä oli suhteellisen uusi versio, ei sama kuin Kemin jalokivimuseossa oleva.
Suomen siniristilippua suunnitelleeseen komiteaankin hän ehti mukaan.
Ehrström ahersi kaikenlaisen muotoilun alalla, vielä oikean kätensäkin menetettyään (!). Kännykän kamera ei sisätiloissa kovin kummoista taltiointia suostunut tekemään, joten tässä vain graafista tuotosta.
Kuvaamatta jäi rakennuksessa ollut apteekki-interiööri (G.A.S. ehti toimia Tampereella apteekkarina) ja jokin kellarikerroksen näyttely, huomasin unohtaneeni reppuni Pekiloon ja vaikkei se kaukana ollutkaan piti se kipaista hakemaan ennen lounasta Honkahovissa. Mäntän muiden arvorakennusten tapaan sekin on kuulunut Serlachius-suvun jäsenelle.
Rantalaiturilta avautui teemaan sopivasti kansallisromanttinen lummenäkymä.
Honkahovista oli muutaman minuutin ajomatka viimeiseen kohteeseen, Serlachius-museon Göstaan, jonka sisäänkäynti toi jossain määrin mieleen Viron uuden kansallismuseon Tartossa.
Jätetään nykytaide täälläkin varmuuden vuoksi rauhaan. Tässä ehkä kokoelman arvokkain teos, aidoksi todistettu Monet'n Heinäsuova vuodelta 1891, asianmukaisesti suojattuna.
Näyttely Ollista ja Bucklanista jatkui täällä. Tässä Ollin työ Kilpakosijat, versio Hvitträskissä olevasta, ja viittasi taiteilijaperheiden ihmissuhdekuvioihin.
Vanhan taiteen kokoelman alakerrassa oli myös viinitupa, ilman viiniä mutta hienoin seinämaalauksin. Olisi siellä mielellään viiniäkin siemaillut.
Virvokkeita sai viereisestä kahvilasta, mutta vielä oli kipaistava katsomaan taidemuseokokonaisuutta vielä järveltäkin päin. Vanhan taiteen kokoelma sijaitsi tässä Gösta Serlachiuksen kodikseen 1935 rakennuttamassa Joenniemen kartanossa.
Nykytaiteen museon lähes rantaan ulottuva laajennus on puolestaan nimeltään Göstan paviljonki. Paikka ei vastannut lainkaan omia muistikuviani jostain vuosikymmenen takaa, eikä ihme, sillä tämä uudisosa valmistui vasta 2014.
Menomatkalla oli pidetty tauko jollain ABC:llä. Paluumatkalla keksi kuljettaja ehdottaa Pyynikin näkötornia Tampereella. Itselleni se olikin käymätön paikka.
Kahvi ja munkki oli siellä aivan pakollinen ostos, ja tuntuivatkin menevän kuin kuumille kiville.
2 € maksua vastaan sai ajaa hissillä ylös torniin katseleman näkymää yli Tampereen, mukaan lukien se vielä korkeampi näkötorni, Näsinneula.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti