Museo on rakennettu neuvostoaikaisen sotilaslentokentän kiitoradalle keskustan koillispuolelle.
Eteisaulassa riittää korkeutta ja leveyttä, mittasuhteet olivat suorastaan louvremaiset.
Viereinen järvi ulottuui osin rakennuksen alle.
Päähallin näyttely Kohtaamisia "alkaa" nykyajasta, mutta sisään pääsee molemmista päistä eli esihistoriastakin voi aloittaa.
Lippukassalta saa läpyskän jolla oletusarvoisesti vironkieliset näyttelytekstit saa vaihdettua haluamalleen kielelle, myös suomeksi.
Uudelleenitsenäistymisen vaiheita. Salissa on varsin paljon videoita mikä luo ajoittain melkoisen kakofonian.
Neuvostobetonia ja puuseinän vauarkkitehtuuria.
Lieriömäiset vitriinit näyttänevät vähemmän "vitriinimäisiltä", mitä museoscenessä yleisesti kammotaan. Tavallaan ne hyödyntävät katsomisen joka suunnalta, mutta esineiden kuvaaminen on aika vaikeaa.
Teollistuminen ja vuoden 1905 vallankumouksen tyrskyjä, se oli Baltian maissa huomattavasti verisempi ajanjakso kuin meillä, talonpoikaiskapinoineen ja niiden kukistamisineen.
Komeasti entisöity traktori.
Markkinoilla.
Noitaoikeudenkäynti elävöitetttynä.
Viron kulttuurien kirjoa. Venäjän vanhauskoisia maassa on ollut 1600-luvulta lähtien (heistä lisää täällä).
Reformaatiota sai Virossa suoranaisia kuvainraastanna muotoja. Neitsyn Marian kuva pirstaloituu, muttei enää kävijän toimesta kuten museon avautuessa, koska skandaali.
Liivinmaan sotien muistoja.
1200-luvun taitteessa elänyt Kukrusen emäntä sellaisena kuin hänet löydettiin...
ja digitaalisesti esiteltynä.
Arkeologinen karkkiseinä. Vain osalle löytöjä oli tekstit.
Yhteen kivikirveeseen voi koskea, muihin ei. Näppärrä sovellus lieriövitriinistä.
Harppuunakärjet pysyivät kaltevalla pinnallaan pleksiin tehdyissä koloissaan.
Tulentekoa videolla.
Näin siis päähalli läpikäveltynä uudesta vanhaan. Museossa on todella paljon kaikenlaista, siitä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti