Ensimmäisenä museona Reykjavikissa tuli poikettua Saga Museumiin, joka esittelee maan historiasta kertovia ns. islantilaissaagoja vahahahmojen avulla.
Jo ennen viikinkien tuloa saarella oli asutusta, irlantilaisia munkkeja (papar) jotka kuitenkin muuttivat pois koska eivät asuneet asua samalla saarella pakanoiden kanssa. Heidän asuinpaikkanaaan käyttämä luola on tiettävästi löydetty Etelä-Islannista. Yhteys Irlantiin ei jäänyt tähän, vaan myöhemmin islantilaiset miehet hakivat usein vaimonsa Irlannista, eli eräänlaista kelttiläisen maailman reunaa Islantikin oli.
Ensimmäisenä vakituisena skandinaavisena asukkaana pidetään Ingólfr Arnarsonia, joka tässä puolisoineen.
Skalla-Grímur Kveld-Úlfsson oli asutuskauden maineikkain seppä.
Islannista purjehdittiin edelleen Grönlantiin ja aina Amerikan mantereelle, Viinimaahan, mutta tuskinpa sieltä moisia rypäleitä löytyi? Mistä Viinimaan nimi todella tuli, on ollut pitkien ja hartaiden kiistojen kohde.
Viinimaassa jouduttiin myös taisteluihin alkuperäisten asukkaiden kanssa, viikingit kutsuivat heitä nimellä skræling. Yhdessä yhteenotossa tappion jo häämöttäessä viikinkinainen paljasti rintansa ja sai sillä skrælingit pakosalle.
Lopulta kristinuskokin islantiin tuli, kertoman mukaan niin että lainlukija Thorgeir Ljosvetningagodi vetäytyi vuorokaudeksi kömmänäänsä pohtimaan asiaa, ja sieltä palattuaan julisti islantilaisten kääntyvän kristinuskoon, mutta pakanajumalia saisia palvoa sen jälkeen yksityisesti. Tämä tapahtui vuonna 1000.
Saagoja alettiin kirjoittaa ylös 1200-luvulla. Tässä niitä sanelee vasemmalla runoilijoista suurin, Snorri Sturluson.
Väkivaltaista oli myös saagojen kirjoittamisen aika, ja tuolloin islanti myös joutui Norjan kuninkaan vallan alle, ja sitä myötä Kalmarin unioniin joka Islannin osalta siis jatkui vuoteen 1944 saakka. Örlygsstaðirin taistelu käytiin 1238.
Nunna Katrinin todettiin 1343 myyneen sielunsa paholaiselle. Roviollehan siitä joutui.
Musta surma tuli Islantiin 1402 ja surmasi kolmanneksen saaren väestöstä.
Reformaatio oli Islannissa niinsanotusti kerrasta poikki, viimeinen katolinen arkkipiispa mestattiin poikineen 1550.
Kyseessä on pikemminkin näyttely kuin museo, melko kalliskin eikä ICOM-korttikaan käynyt. Ainuttakaan aitoa esinettä ei esillä ollut, toki kaikki kuvaelmat oli vakuuttelun mukaan tehty mahdollisimman aidon näköisiksi. Kauppa ja kahvilakin löytyivät. Saagansa lukeneille tämä tarjoaisi varmasti paremman fiilistelykohteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti