keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kultainen kierros

Kultaiseksi kierrokseksi kutsutaan suhteellisen lähellä Reykjavikia sijaitsevaa joukkoa luonnonnähtävyyksiä. Luontohan on tärkein syy tulla Islantiin, se on todella kiehtova, eikä näissä kuvissa siitä valitettavasti saa kunnollista vaikutelmaa - se on itse koettava.

Kierros alkoi Kerið-kraaterista, sen jätti jälkeensä 6500 vuotta sitten purkautunut tulivuori.



Haukadalur on puolestaan geoterminen alue, jonka yksi lähde, Geysir, on antanut nimen kaikille maailman kuumille suihkulähteille. Nykyisin alueella suihkuttelee enää Strokkur, muutaman minuutin välein.


Muut lähteet pulputtelvat rauhallisemmin. En ihmettele jos keskiajan kristityt täällä rikinkatkuisen liejun keskellä olisivat luulleet tulleensa kerrassaan helvetin porteille, sen verran vaikuttavaa maisema siellä on.




Paremmanhajuista ja komeammin roiskuavaa vettä oli luvassa Gullfossin putouksella.



Sieltä matka jatkui vielä Þingvelliriin, Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen rajapintaan, jossa laatat loituntuvat toisistaan. Paikassa kokoontui myös vuosisatojen ajan Islannin parlamentti, maakäräjät.






Kohteet ovat helpon saavutettavuuden vuoksi Islannin suosituimpia, matkailijoita oli kuhisemalla jokaisessa. Reykjavikista tehdään retkiä myös hieman kaáuemmas, me teimme niitä Etelä- ja Länsi-rannikolle, niistä toiste.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...