sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Carrick-a-Rede

Kuudentena päivänä retkeiltiin Yhdistyneiden kuningaskuntien alueelle Pohjois-Irlantiin, sen pohjoisrannikon nähtävyyksille, joista ensimmäisen oli vuorossa Carrick-a-Reden köysisilta. Jo matkalla oli pysähdytty kuvaamaan saarta jonne silta johtaa.


Samalta paikalta näkyi myös synkästä historiastaan tunnettu Rathlinin saari, ja sen takana oikealla taivaanrannassa Skotlannin rannikko, joten olisin Arijoutsin matkakirjaa Melkein Afrikassa mukaillen voinut sanoa käyneeni melkein Skotlannissa.


Kun bussi oli saatu parkkiin, oli varsinaiseen kohteeseen vielä kohtalainen jolkottelu. Mutta maisemat olivat upeita.



Alkuperäisen riippusillan rakensivat lohenkalastajat, mutta pitkän se on ollut toki vain matkailijoiden käytössä.


Pääsylippu peritään portilla...


jonka jälkeen jyrkät portaat vievät sillan mantereen puoleiseen päähän. Olin jo ennen porttia päättänyt etten korkeanpaikankammoisena kokeile onneani (hyytyminen vasta saarelle päästyä se vasta noloa olisikin ollut), joten tätä pidemmälle en jatkanut.


Seuraavat kuvat ovat siis saarella käyneen poikani ottamia.





Rannalle jääneenä panin vielä merkille että polku jatkui vielä pitkin rannikkoa.


Mutta me palasimme takaisin autolle ja jatkoimme, lounastauon jälkeen, lännempänä olevaan kohteeseen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...