Rakennuksen edustalla komeili muistomerkki kuningatar Viktorialle.
Muistomerkki maailmansodissa kaatuneille. Muiden Ison-Britannian yhteyteen jääneiden irlantilaisten kanssa belfastilaiset joutuivat mukaan myös toiseen isoon rähinään. Irlannin tasavaltahan oli toisessa maailmansodassa puolueeton.
Toisen maailmansodan aikana maahan tulleet amerikkalaissotilaatkin olivat saaneet muistopilarin.
Kaupungintalossa olisi ollut kaikenlaisia näyttelyitä...
mutta kiirehdimme vielä jokirantaan. Kaupungin halki virtaava joki on nimeltään Lagan.
Pohjois-Irlannin levottomuudet ehtivät kestää kolme vuosikymmentä, ja omalle ikäpolvelleni uutiset veriteoista olivat jotain niin jokapäiväistä että niihin oli jo turtunut. IRA ulotti iskunsa myös Lontooseen, jossa niiden uhreille omistettuja muistolaattoja näkee siellä täällä. Nyt rauha on kuitenkin vallinnut joten kuten jo parikymmentä vuotta.
Tämän retken, samoin kuin erään aiemman, opas puhui siitä miten huolestuttava tilanne brexitin myötä on syntymässä. Raja Pohjois-Irlannin ja muun Irlannin välillä on täysin avoin (kerrassaan merkitsemätön itse asiassa, ainakaan sitä ei ajamallamme moottoritiellä huomannut lainkaan), ja se oli rauhansopimuksen ehtokin. Jos rajavalvonta palaa, ja varsinkin jos brittiarmeija palaa sitä valvomaan, on uusi sota edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti