maanantai 8. heinäkuuta 2019

Christ Church Cathedral

Christ Church on toinen kahdesta Dublinin keskiaikaisesta katedraalista. Sade jatkui ja ulkokuvat jäivät vähiin, mutta kirkon edustalla oli tämä veistos Kristuksesta penkillä makaavana kodittomana, haavat jaloissaan.


Huomaan ettei kirkkosalistakaan monia kuvia tullut, se oli varsin perusgotiikkaa.


Tässä pääalttari...


ja sen edustan upeaa lattiaa.


Kuoripoikien penkit. Jotenkin näistä tulee aina mieleen erinäiset englantilaiselokuvat.


Kirkossa on myös englantilaisvalloituksen 1100-luvulla aloittaneen Richard de Claren alias Strongbown hauta, joskin muistomerkki jokseenkin varmasti on jonkun toisen ritarin (alkuperäinen tuhoutui jo 1500-luvulla). Ja kyllä, hänestä on saanut nimensä suosittu siideri.


Aika kulunut oli tämän tuuraamaan joutuneen ritarin naama.


Piispa Lindsey näytti kääräisseen patjasta itselleen päänalusen.


Rauhallisin ilmein hän siinä pötköttikin.


Kirkon alla on Brittein saarten suurimmaksi sanottu krypta, jossa on näyttely ja museokauppa. Esillä oli monenlaista eri vuosisadoilta.








Olipa esillä Tudors-tv-sarjan pukujakin, sitä on filmattu kirkossa.


Kryptan ehdoton vetonaula olivat kuitenkin kissa ja rotta, jotka löytyivät uruista niitä 1860-luvulla korjatessa. Takaa-ajon tiinellyksessä olivat molemmat joutuneet jumiin urkupilliin ja kuivuneet siellä muumioiksi läpivirtaavan ilman ansiosta.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...