keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuurinmaan herttuakunta


Klaipedasta ajeltiin Riikaan haikaranpesiä bongaillen. Latvian puolella pysähdyttiin Jelgavan (saks. Mitau) luona katselemaan varsin tätä vaikuttavan kokoista palatsia. Tuon aamupäivän mittaan olimme ajaneet yhdeltä entiseltä saksalaisen ritarikunnan alueelta toiselle, yli välissä olleen Liettuan. Reformaatio teki lopun hengellisistä munkkiritarikunnista, ja molemmissa osissa kehitys oli samanlainen.

Saksalaisen ritarikunnan suurmestari teki Preussista herttuakunnan, joka myöhemmin periytyi Hohenzollernin suvulle, ja säilyikin näillä vuoden 1918 vallankumoukseen saakka.


Liivinmaan ritarikunnan maamestari ei onnistunut saamaan koko Liivinmaata itselleeen, se jäi Puolan, Venäjän ja Ruotsin kiistakapulaksi, mutta osan kuitenkin, ja siitä tuli Kuurinmaan ja Semgallian herttuakunta.


Hertuakunta tunnetaan ensinnäkin siitä erikoisesta seikasta että se hankki itselleen laivaston ja siirtomaita Karibialta ja Afrikasta, sekä siitä että sen herttuat rakensivat herttuakuntaansa kaksi itsensä Bartolomeo Rastrellin piirtämää palatsia. Tämä Jelgavan oli talvipalatsi, ja nykyisellään se on maatalousoppilaitos. Kesäpalatsiksi rakennettiin Rundalen linna, yksi Baltian kuuluisimpia nähtävyyksiä. Se on kuitenkin itseltäni käymättä, ja jos muita vastaavia listaisi, tulevat ensimmäisinä mieleen kaksi linnaa, Latvian Turaida ja Liettuan Trakai.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...