torstai 26. syyskuuta 2019

Valgassa ja Gulbenessa

THY:n matkoilla on tapana että mukana olijat pitävät esitelmiä kohteena olevien alueiden historiasta. Oma aiheeni oli suomalaiset vapaaehtoiset Viron vapaussodassa. Pohjan poikiin liittyvä muistomerkki oli matkalla Valgaan. Pajun taistelu käytiin 31. tammikuuta 1919. Sen muistoksi alettiin valmistella muistomerkkiä ennen toista maailmansotaa, ja maakumpu jo luotiinkin, mutta se tasoitettiin neuvostovallan aikana. Kumpu ja muistokivi pystytettiin lopulta 1994.


Viron ja Latvian rajalla on kaupunki, joka viroksi on Valga ja latviaksi Valka. Vuoden 1919 suomalaisille se oli vain Valk. Raja piirrettiin apuun pyydetyn brittiupseerin toimesta myöhemmin.


Siellä, kirkon seinässä, oli muistotaulu Pohjan Poikien riveissä kaatuneille suomalaisille.


Kirkon vieressä oli Valgan turisti-info.


Valgassa suomalaiset ihmettelivät 1919 varisten ja naakkojen suuria parvia, ja itse asiassa mukana ollut lukiolainen huomautti että niitä esiintyykin suurempina populaatioina Suomenlahden eteläpuolella. Nyt ei tosin näkynyt variksia eikä paljon ihmisiäkään. Rakennuskannan kuntokin oli aika rosoista.





Seuraava pysähdys oli Gulbenessa Kanteskrogs-krouvissa.




Kahvit piirakoineen oli äkkiä nautittu joten kiersimme koko rakennuksen, jonka takaa löytyi latvialainen kissa siliteltäväksi.


Tässä vaiheessa kaikki olivat jo ehtineet krouvin yläkertaan tilaamaan naukun Russki Standart -vodkaa, joka täällä päin maailmaa maksoi 2,5 €.


Senpä koommin jokaisella aterialla tulikin tilattua vodkanaukku eli maassa maan tavalla. Illaksi saavuttiin Rezekneen, jossa yövyttiin, ja syötiin illallinen hotellissa.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...