perjantai 5. huhtikuuta 2019

Pirtua, pirtua!

Moni tiennee numerosarjan 543210 historiallisen merkityksen: kieltolaki päättyi Suomessa 5.4. 1932 klo 10. Mutta milloin se alkoikaan? Eduskunta oli hyväksynyt kieltolain yksimielisesti jo 1907, mutta tuolloin keisari ei sitä vahvistanut. Uudelleen se hyväksyttiin 1917 ja tällä kertaa Venäjän väliaikainen hallitus sen vahvisti, määräten kuitenkin lain astumaan voimaan vasta 1. kesäkuuta 1919. Päivämäärä piti, ja siten tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta tuon laittomuuden ja väkivallan leimaaman aikakauden alkamisesta. Sen muistoksi tässä muutamia Turun museokeskuksen kieltolakiaikaan liittyviä esineitä.

Suurikokoista (15 x 10 cm) Turun ja Porin läänin poliisin virkamerkkiä m/1927 kutsuttiin "pirtupoliisin lätkäksi", koska sillä annettiin pysähtymismerkki tarkastettaville ajoneuvoille.


Vaan eihän salakuljettaja sellaisesta pysähtynyt, painoi vain kaasua, joten pysäyttämiseen vaadittiin järeämpiä keinoja eli piikkimattoa.


Pirtua kuljetettiin kanistereissa, mutta myös vartalonmyötäisemmissä astioissa, niitäkin on meillä muutama, yksi isompi ja kolme pienempää.

.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...