torstai 4. helmikuuta 2016

Riimuja Turussa


Turun historiallisen yhdistyksen (jonka jäseneksi muuten myös olen liittynyt) esitelmäsarjassa Turun uuden pääkirjaston luentosalissa esiintyi eilen arkeologi Janne Harjula. Kuten kuvasta näky, sali oli tupaten täynnä, hädin tuskin ehdin itse tuolin saamaan, viimeiset joutuivat istumaan lattialla. Luennon aiheena oliva riimut Suomessa keskiajalla eli kyllä se keskiaika vaan jaksaa kiinnostaa!

Janne taustoitti aihetta riimukirjoituksen historialla. Ne kehiteltiin paljon ennen viikinkiaikaa, ja käyttö jatkui myös kauan sen jälkeen, mutta toki kuuluisimpia ovat nimenomaan viikinkikauden riimut, varsinkin muistokivissä, joita Ruotsista tunnetaan pari tuhatta.

Vielä keskiajallakin riimuja käytettiin ja paljon käytettiinkin, mm. Norjan Bergenistä on paljon arkeologisia löytöjä, jotka osoittavat riimuilla kirjoitetun jo monenlaista viestintää, rakkaudentunnustuksia myöten. Aivan ensimmäiset riimukirjoitukset olivat olleet funktioltaan uskonnollisia.

Mutta ne Turun riimut! Niitä on vain kolmen puuastian ulkopohjasta, ja niistä kaksi ovat osia latinankielisestä Ave Maria -rukouksesta. Kolmas on vaikeatulkintainen sana joka voisi tarkoittaa hyvän voinnin toivotusta. Kaikki ovat löytöjä keskiaikaisen Turun arkeologisista kaivauksista. Rukoukset osasi tietysti jokainen, latinaa opetettiin katedraalikoulussa, mutta riimut opittiin kotona sukupolvesta toiseen. Koska riimuilla oli kiistämätön maaginen ja pyhä merkityksensä, pyhän rukouksen kirjoittaminen niille antoi kaksinkertaisen voiman? Kaikki kolme ovat juoma-astioiden pohjia. Suojelivatko riimut huonolta, tauteja aiheuttavalta juomalta? Riimut ovat pohjassa ikään kuin piilossa, mutta itse tulin ajatelleeksi sitä, että juoma-astiaa kallistaessa ne kuitenkin näkyivät muille pöydän ääressä istuville. Ruokailu perheen kesken oli keskiajalla myös harras toimitus, joka eräällä lailla jäljitteli kirkossa vietettyä ehtoollista.

Mielenkiintoisia ajatuksia ja tulkintoja nuo Turun muutamat riimut siis herättivät. Kuka ties niitä arkeologisen aineiston tarkalla läpikäymisellä löytyisi lisää, nämäkin olivat aika hailakoita viiltoja, ensi näkemältä naarmuilta näyttäviä.

Viime vuonna ilmestyi Heikki Ojan populaariteos Riimut - viestejä viikingeiltä. Kirja sai Jannelta kehuja, itse en ole lukenut, enpä edes ehtinyt hankkimaan vielä.

1 kommentti:

Hurmioitunut kirjoitti...

Voi että! Olisipa ollut kiva olla kuuntelemassa! Keskiaika kiinnostaa minuakin ja yllätys yllätys, eniten juuri tuo pyhä ja magia. Tämä oli minulle ihan uutta tietoa, että Suomessakin on riimukirjoituksia. Pitääpä laittaa muistiin tuo Heikki Ojan teos. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...