maanantai 29. lokakuuta 2012

Blogipalkintoa vastaanottamassa


Kaponieeri palkittiin viime perjantaina yhtenä vuoden 2012 kolmesta parhaasta historiablogista. Muut palkitut olivat Julia Dahlbergin En märklig historia ja työryhmäblogi Sveaborg-Viapori -projekti.

Palkintojenjakotilaisuus pidettiin Helsingissä, Tieteiden talossa (Kirkkokatu 6), siellä järjestettyjen Historiantutkimusten päivien iltatilaisuuden yhteydessä. Tilaisuus oli lyhyt ja ytimekäs eikä kiitospuheisiin aikaa, joten esitän sellaisen tässä. Perinteisesti pitäisi kiittää ohjaajaa, tuottajaa ja äitiä, mutta tässä tapauksessa mainitsen bloggaamiseen yllyttäjänä ja tapahtuneeseen osasyyllisenä kollegani Salme Kotivuoren, joka joskus kolmatta vuotta sitten Turun linnan neukkarissa pidetyn palaverin yhteydessä mainitsi pitävänsä blogia Muistaakseni. Ensireaktioni oli yllättynyt, osin järkyttynytkin, koska olin siihen asti ollut vakuuttunut, että vain vaaralliset maanikot kykenevät kirjoittamaan nettiin päivästä toiseen (poikkeuksena vain jokin renessanssinero Kemppinen).

Heikoille jäille uskaltauduin aprillipäivän aatonaatonaattona 2010, tietämättä oikein itsekään, mistä tulisin kirjoittamaan, mutta jo ensimmäinen kirjoitus käsitteli historiaa, ja niin ovat oikeastaan lähes kaikki sen jälkeisetkin, mihinkäs ihminen intohimostaan pääsisi. Monet jutut ovat myös liittyneet suoraan työhöni museon kokoelmatoiminnassa ja muissakin oman talon riennoissa. Kommentointi suuntaan ja toiseen teki tutuksi myös muita historiasta bloggaavia. Heistä minun on ollut ilo tavata kasvotusten Kaisa Kyläkoski, jonka uskomaton tuotteliaisuus bloggaamisessa hämmästyttää minua päivästä toiseen.

Lopuksi vielä kiitokset palkitsijatahoille, jotka ovat Agricola, Suomen Historiallinen Seura sekä Historiska föreningen i Finland.

3 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

Onnea vielä. Vielä kun saisi sponsorit näille palkinnoille. Luin juuri, miten "parhaan sisustusblogin" pitäjä sai kahden hangen matkan Pariisiin (lennot, hotellit ja sisustusmessuliput). Noo, kukas sitä nyt sinne enää haluasii :-)

Hurmioitunut kirjoitti...

Blogeissa on liikkunut nyt paljon erilaisia blogipalkintoja, mutta tämmöisestä historia kategoriasta en ole kuullutkaan. Mutta äärettömän paljon ONNEA! Ihan on palkinto mennyt oikeaan osoitteeseen :) Se intohimo näkyy ja kuuluu tekstin kautta, sen takia blogia on mielenkiintoista lukea.

Anna Amnell/Lucia Olavintytär kirjoitti...

Paljon Onnea. Blogisi on mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...