perjantai 11. toukokuuta 2012

Edfu

Esnan suluilla vietetyn yön jälkeen saavuttiin aamulla Edfuun, jonka rantakadulla odotti koko joukko paikallisia hevosvetoisia menepelejä, kalesseja.


Edellistalvisen vallankumouksen jälkeen kaupunginhallinto oli kieltänyt turistibussit alueellaan, joten kalessikuskeille riitti nyt töitä.


Vaunu oli koristeltu jos mitenkin, ja vuorattu myös valokuvin.


Sitten vain läpi aamuun heräävän kaupungin...


...ja kukkaloiston.


Matka kesti vain vartin, tässä meille osunut ajopeli kokonaiskuvassa.


Jo tavanomaisen matkamuistokauppiasjoukon halki kahlattua lähestyttiin varsinaista kohdetta, haukkajumala Horukselle omistettua temppeliä.




Temppeli on Egyptin parhaiten säilyneitä ja egyptiläiseksi nuori, vasta Ptolemaiosten aikakaudelta, rakennettu 237-57 eKr. Silti se on tyyliltään sama kuin tuhat vuotta vanhempi Karnak. Pylonin korkeus on vaikuttavat 35 metriä.


Ikiaikaista on myös hallitsevin kuva-aihe, faarao löylyttämässä vihollisiaan, kuten se oli aina Narmerin paletista alkaen.


 Toinen oviaukkoa vartioivista haukkapatsaista.


 Sitten vain porttiaukon alta...



...sisäpihalle jonka pylväissä lootuskapiteelit.


Myös temppelin katto on säilynyt, varsin mustuneena, sillä vielä vuonna 1860 sen alla asui 60 perhettä eläimineen. Suurimmaksi osaksi hautautuneen temppelin katto oli tuolloin huomattavasti lähempänä maanpintaa ja nokeentui nuotiotulista.


Hieroglyfejä on aivan kattopalkkeja myöten. Kahdelta tutkijalta kerrotaan menneen 37 vuotta niiden kopioimiseen ja kääntämiseen. Suuri osa on lattiatasolta katsoen ihmissilmän lukemattomissa, mutta nehän olikin tarkoitettu jumalille.


Pyhistä pyhin, etualalla kopio telineestä, jolla jumalankuvaa kannettiin vuosittaisissa kulkueissa.


Keskushuonetta ympäröi koko joukko pienempiä huoneita.


Ulkopuolta kiersi käytävä, jossa aamun viileys pani ajattelemaan sitä miten muinaisen Egyptin papit hytisivät täällä lannevaatteissaan.


Kuten Karnakista muistamme, muinaiset egyptiläiset harrastivat kuvainraastantaa dynastis-poliittisista syistä, sen jälkeen motiivit ovat olleet uskonnollis-moralistisia. Edfussa asialla ovat olleet kristityt, mutta myös muslimit ovat olleet hanakoita vandaaleja. Oppaamme kertoman mukaan poishakkaamisen kohteena ovat olleet erityisesti jumalhahmot ja paljasrintaiset naiset.



Tärvelemisessä on ollut valtava työ ja jossain vaiheessa lienee motivaatio loppunut (tai kenties kuvat hautautuneet hiekkaan?), sillä ehjinä oli vielä niin jumalia (tässä iibispäinen Thot)...


...kuin paljasrintaisia naisia. Egyptin taiteessa ihmisvartalon eri osat kuvattiin kukin "edustavimmasta" kulmasta, mikä rintojen osalta tarkoitti sivunäkymää. Tuloksena oli vaikutelma jossa kahden rinnan sijasta näkyy yksi.


Niin oli temppeli katsottu, tässä vielä kissojen ystäville kuva Edfun temppelin kissasta, vaikka vain siksi, että muinaiset egyptiläiset kunnioittivat kissoja niin että jopa muumioivat niitä (ja kaikkia muitakin eläimiä mutta se on jo toinen juttu).


Eipä muuta kuin paluumatkalle. Jotenkin ne omat vaunut sieltä parkkipaikan kaaoksesta löytyivät.


Paluumatkalla pääsin/jouduin kuskipukille ohjastajan viereen ja niin sitä paineltiin pitkin Edfun katuja.


Keskustan markkina-aluetta.




Talojen seinät oli tapetoitu vaalimainoksin, olivathan maan ensimmäiset vapaat vaalit tuolloin menossa.


Pian oltiinkin taas rantakadulla...


...ja takaisin laivassa, mutta sitä ennen tuli vielä vastaan koko joukko egyptiläistä elinkeinotoimintaa. Matkan kaikki tipit maksoi opas velkoen ne myöhemmin meiltä, mutta kuskimme keksikin pyytää sitä "for the horse". Laiturilla meille myytiin parilla eurolla kuva, jossa olemme lähdössä vaunuilla, liimattuna egyptiläisiä jumaluuksia kuvaavaan läpyskään - joku oli ehtinyt sellaiset jo tulostaa kaikille perhekunnille! Egyptin pankit eivät ota vastaan ulkomaiden kolikoita, joten paikalliset vaihtavat eurokolikoita kernaasti 10-20 € seteleihin. Vaihtajalla on kourassaan kolikoita, suurin osa 1-2 €, mutta loput pikkuhiluina ja veikkaan että ihan täyttä kymppiä tai kahta ei matkailija saa, vaan on siitäkin välistä otettu "tippi". Kun vielä lisätään että maksaessa on vaikeuksia saada vaihtorahat takaisin (parasta olisi maksaa tasarahalla), niin siinäpä tämänkertaiset käytännön vinkit maahan aikovalle.

Aika äkkiäpä näille tavoille oppi, viimeistään jo Edfussa. Tämä ei ole mitään dissausta, jokainen näkee miten köyhiä suurin osa egyptiläisistä on, ja ymmärtää hyvin että vähiin huvenneista matkailijoista yritetään pusertaa jokainen eurocentti. Samasta syystä tuli myös turvallinen olo: paikallisilla on kaikki syyt pitää matkailija hengissä ja maksukykyisenä. Aiemmin terrorismista syytetty muslimiveljeskunta näyttää myös voittaneen vaalit, eikä heilläkään hallitusvastuuseen joutuessaan ole syytä vaarantaa maan taloutta.

Mutta se politiikasta, tässä viimeiset kuvat Edfun laiturista, josta matka jatkui kohti Kom Omboa.


.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni missäänpäin maailmaa pankit eivät vaihda kolikoita, vaan valuutanvaihto käydään setelirahalla.

Egypti on sijalla 112 Transparency International (TI) vuosittain julkaisemalla korruption vähäisyyttä osoittavalla listalla listalla. Sijaluku on pudonnut pari pykälää viime vuosina. Vertalun vuoksi mainittakoon, että Suomi on sijalla 3. Kaikkiaan listalla on 182 maata.

Korruptio estää kilpailuun perustuvan liiketoiminnan. Korruptio jäytää myös yhteiskunnan rakenteita ja haittaa vapaata kansalaistoimintaa (ks. TI:n tiedote egyptiläisten kansalaisjärjestöjen puolesta), mistä syystä korruptoituneet maat sijoittuvat myös inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna kehnosti. Sinänsä on ymmärrettävää, että köyhä kaduntallaaja pyrkii saamaan lisätuloja joka käänteessä, mutta missä vaiheessa nämä lisätulot ovatkin korruptiota ja siten ylläpitävät köyhyyttä?

Kari Hintsala kirjoitti...

Sen kun tietäisi, mitä kommentin kysymykseen tulee.

Suomessa Forex ottaa vastaan ulkomaiden kolikoita jos kolikon arvo vastaa kahta euroa tai enemmän. Toisaalta se nyt ei kylläkään ole pankki.

Ilari Aalto kirjoitti...

Mahtavia kuvia, Egyptin tunnelma kyllä välittyy. Vaikka omasta risteilystäni on vierähtänyt monta vuotta, näyttävät temppelit pysyneen ennallaan. Heräsi pieni kaipuu Mustaan maahan, rasittavista rahankinuajista huolimatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...