keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Glendalough

Toinen matkapäivä oli samalla ensimmäinen retkipäivä. Se suuntautui heti Dublinin eteläpuolelta alkaville Wicklow-vuorille, ja siellä Glendaloughiin. Nimi tarkoitaa kahden järven laaksoa ja kertoi kaiken olennaisen.  Opas neuvoi valitsemaan ensin joko rauniot tai luontopolun, ja valitsimme jälkimmäisen ajatellen että ehtiihän sen kirkon sitten katsoa. Round tower näkyi luontopolulle asti.


Irlantia sanotaan vihreäksi saareksi, ja ihmekös tuo, sademäärään nähden.




Alajärven tummia vesiä.


Yläjärven jylhiä maisemia.


Palasimme Alajärven ympäri vastarannan puista polkua pitkin.


Perille päästyä kävi ilmi että olisi kannattanut sittenkin katsastaa luostarikaupunki (monastic city) ensin, sillä sinne oli tällä välin tulvinut bussilasteittain matkailijoita. Pyhä Kevin perusti tänne luostarin 500-luvulla (joskin rakennukset ovat paljon myöhempiä), tässä vasemmalla hänen nimikkokirkkonsa, oikealla Pyhän Kieranin kirkon jäännökset.


 Pyhän Kieranin kirkon perustuksia.


Pyhän Kevinin kirkkoa saattoi kuvata kalterioven läpi. Jokunen hautakivi sisällä näkyi olevan.


Sakariston (?) ovi.


Kirkkomaan hautakivet olivat paikoin melko vinksin vonksin.



Katedraaliksi nimetty rakennus...


oli katoton, mutta hautakiviä oli maassa ja seinillä.






Round tower on irlantilainen erikoisuus, niitä nähtiin sittemmin muuallakin.



Pääasiassa nämä lienevät olleet kellotorneja. Oven sijainti tuo mieleen puolustautumisfunktion, mutta ilmeisesti kyse oli rakenteellinen. Näillä ei ole kunnollista perustaa, vaan torni on umpinainen oviaukon kynnykseen saakka.


Portti ja porttikäytävä ovat tiemmä uniikkeja Irlannissa.


Kartta alueesta. Vaikuttaa siltä etten kuvannut pappien taloa ensinkää, ehkä se oli hautautunut turistien alle.


Seuraava pysähdys oli Wicklown solassa, jonka sumuiset ja puuttomat näkymät toivat mieleen Islannin.


.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...