maanantai 15. lokakuuta 2018

K-Kylänvalinta (ja vähän muutakin) muistoissamme

Kesällä muisteltiin katoavaa (ja nyt jo kadonnutta) Jusleniaa, ja taas ollaan raunioítten äärellä. Purkuyhtiön aita ympäröi Turun Yliopilaskylän länsipuolen keskellä olevaa rakennusta, jonka kulmassa sijaitsi jo 1980-luvulla K-Kylänvalinta.


Alunperin Kylänvalintoja oli kaksi, toinen oli itäpuolella, mutta se lopetti jo aikaa sitten. Länsipuolen asukkaana (1 A 28) tuli alusta alkaen käytyä tässä kaupassa, joka pian katoaa kaivinkoneiden leukoihin, kuten toisesta kulmasta otettu kuva kertoo.


Sinisen roskalavan takana muuten sisäänkäynti kellariin, jossa 1980-luvulla toimi Yo-kylän oma kaapelitelevisokanava Kylä-TV - vieläkö joku muistaa sen lähetykset? Itsekin ehdin siinä hetken olla mukana.

Inspehtorinkadun puolelta rakennus on vielä suht ehjä. Etualalla sisäänkäynti maanalaiseen Three Beers -pubiin, joka ehti toimia kolmisenkymmentä vuotta ja tulla tutuksi useallekin opiskelijasukupolvelle.


Mutta kuinka moni muistaa että yläkerrassa toimi aikoinaan Turun hotelli- ja ravintolakoulun opetusravintola Aurora? Oikealla näkyy TYS:n toimisto joka minun "kylässä" asuessani sijaitsi nykyisen kylpylähotelli Caribian takaosassa, postitoimiston ja erinäisten opiskelijajärjestöjen toimitilojen kanssa.

Tilalle nousee Tyyssijaksi nimetty asunto- ja toimistorakennus.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...