Purkukoneen (pölyn vähentämiseksi) vettä suihkuavat leuat rouskuttivat seiniä, joiden sisälle olin syksyllä 1982 tullut opiskelemaan taiteentutkimuksen ja kulttuurihistorian koulutusohjelmassa. Kulttuurihistorian oppiaine sijaitsi rakennuksen jo puretussa siivessä, nyt rusentuvassa osassa olivat ainakin arkeologian ja Suomen historian oppiaineet.
Koulutusohjelma oli tähdätty kuntien kulttuurisihteerien kouluttamiseen, mutta ne virat vei 1990-luvun lama ja itse päädyin museolaiseksi samaisina laman vuosina. Museoaineista opintoni koostuivatkin, joskin museologian suoritin jatko-opintoina vasta museon pätkätöitä painaessani. Taidehistoriaa ei 1982 vielä yliopistossa ollut, sitä olisi voinut lukea sivuaineena Åbo Akademissa. Heti taidehistorian opetuksen yliopistossa alettua suoritin siitä perus- ja aineopinnot, ja täytyypä niiden sanoa olleen työn kannalta hyödyllisimmät opinnot. Taidehistorian oppiaine ei tosin sijainnut Jusleniassa vaan siitä yliopistonmäen alarinteeseen sijainneissa puurakennuksissa.
1980-luvulla Juslenia ei vielä ollut niin huonoon kuntoon kauhtunut kuin myöhemmät opiskelijasukupolvet sen muistavat. Verisen ja meluisan kesätyön (teurastamo) jälkeen Juslenian akateeminen rauha ja hiljaisuus oli syksyn tullen mitä tervetulleinta. Varsinainen sokkelikkohan se oli, ja vasta nyt somekommentoinnista tajusin että 1970-luvun energiakriisin aikana rakennettuna sen katot olivat niin matalalla kuin olivat, ja estivät rakennuksen modernisoinnin nyt.
Monilla tuntuu olleen muistoja sen seminaarikirjastojen lukusalin kopperoista, mutta itse muistan vain sen miten tenttiin lukiessa suurin piirtein kaikki muut kirjaston kirjat kiinnostivat enemmän. Tulipa ne muidenkin aineiden seminaarikirjastot koluttua, ja ihmeteltyä massiivisia julkaisusarjoja kuten klassillisesta filologiasta löytynyttä oranssikantista Hawaijin yliopiston klassillisen arkeologian sarjaa.
Humanistiset aineet ovat Jusleniasta hajaantuneet mikä minnekin, ja tilalle tulee nyt luonnontieteilijöitä, sillä paikalle nousee Åbo Akademin ja Turun yliopiston yhteinen kemianrakennus. Epäilemättä paras ratkaisu, mutta kyllähän tuolla mäellä tuntui kuin osa omaa nuoruutta olisi rouhittu jäljettömiin.
1 kommentti:
Kultturihistori tuli muita myöhemmin Jusleniaan. Se toimi aluksi kahdessa huoneessa siinä Juslenian sisäänkäyntiä vastapäätä olevassa puutalossa. Kun Litzenin kanssa aloitimme samana syksynä suhteemme, niin takahuoneessa teki töitä professori ja etuhuoneessa lehtori Marja Vasala-Fleischer, joka toimintaa kuului kaikki se mitä professori ei kyennyt hoitamaan tai ehtinyt hoitamaan.
Oli se mielenkiintoista aikaa.....
Lähetä kommentti