perjantai 12. lokakuuta 2018

Carl von Linnén Hammarby

Carl von Linné (1707-78) sai Upsalan kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi tultuaan virka-asunnon (myös siellä kävimme myöhemmin), mutta perinnöksihän se ei jäisi joten 1758 hän hankki 40000 taalerilla maatilan Hammarbystä. Tilalla asui Linnén perheen lisäksi nelisenkymmentä ihmistä, mm. torppareita ja ruotusotilaita perheineen. Päärakennus valmistui 1762. Tässä näkymä yli Hortus Uplandicuksen, 1880-luvulla perustetun muotopuutarhan joka esittelee Uplannin 1700-luvun kasveja.



Vasemmassa sivurakennuksessa oli Hammarbytä ja Linnén elämää siellä esittelevä näyttely, oikeanpuoleiseesa kokoustiloja.






1907 kaatuneen hevoskastanjan läpileikkaus.


Komeasti punamullatun päärakennuksen ovi odotti suljettuna...


ja kun se lopulta aukeni, kertoi paikalliopas (kuvan naisista oikeanpuoleinen) ettei kuvata saisi, mikä tietysti nykyaikana on varsin erikoista. Antoisa ja perusteellinen opastus kyllä.


Paitsi perusteellinen, oli opastus myös niin pitkä ettei puutarhan kiertämiselle jäänyt aikaa.


Tämän puuvanhuksen osasin opaslehdykän perusteella kuitenkin bongata: marjaomenapuu (Malus baccata), jonka Linné istutti 1760-luvulla.


Paikassa oli myös opastuskeskus kauppoineen ja kahviloineen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...