maanantai 22. joulukuuta 2014

Esinejulkaisuja (1) Sagalund

Joulunaluspäivien kirjaesittelynä pari julkaisua, joista ensimmäinen, Sagalundin Min kostsamma leksak - Kallisarvoinen leikkikaluni, ilmestyi jo vuonna 2000. Tuolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä kun Nils Oskar Jansson (1862-1927) perusti Tukholman Skansenin innoittamana tämän Kemiössä sijaitsevan ulkomuseon.

Teksti on suomeksi ja ruotsiksi, ei kuitenkaan ihan 1:1 eli molemmat kielet taitava saa kirjasta enemmän irti. Tarinat kertovat kemiönsaarelaisten, ja varsinkin Janssonin itsensä, elämästä entisinä aikoina. Kuvitus on kauttaaltaan korkeatasoista, usein suurennoksina ja lähikuvina. Taustaa, käyttötarkoitusta jne. ei kuitenkaan ole selitetty kaikkien esineiden osalta, vaan monissa tapauksissa ne vain koristavat ko. tekstiä.

Hieno katsaus ulkomuseon kokoelmiin. Mietin vain kuuluuko niihin todella piilukkopistooli jossa lukko on vasemmalla puolella (s. 144) vai onko kuva päässyt taittovaiheessa kääntymään peilikuvakseen?

2 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

On muuten yksi ehkä eniten käytetyistä kirjoita meidän museon toimistossa. Yllättävää ehkä. Kokoelmamme kun ovat kovasti samanlaiset ja aika usein tuosta kirjasta löytyy vastaus meidänkin esineiden taustatietoihin, tai ainakin käyttötarkoitus selviää. Hyvä kirja.

Kari Hintsala kirjoitti...

Olettehan rannikolla molemmat. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...