101 esinettä, 101 tarinaa

Turun museokeskuksen uusimman julkaisun, 101 esinettä,  henkilökunta- ja tekijänkappaleet jaettiin eilen. Kyse on Turun historian museo -hankkeen alustamiseksi toteutetusta katsauksesta museon kokoelmiin, ja jos jossain kirja onnistuu, niin vakuuttamaan siinä miten monipuoliset nuo kokoelmat ovat, pitkän historian ja erinäisten hallinnollisten yhdistymisten jälkeen. Kulttuurihistoriallisen kokoelman esineitä, taidekokoelman teoksia, arkeologisen kokoelman löytöjä, luonnontieteellisen kokoelman näytteitä, perinnekasvikokoelman kasveja, valokuva-arkiston valokuvia, museoarkiston kirjoja... Valtaisa kirjo materiaalisia jäänteitä Turun ja Varsinais-Suomen asukkaista vuosituhansien takaa aina nykyhetkeen saakka.

Hanke joukkoistettiin koko museon henkilökunnan yhteiseksi, kaikkiin yksiköihin ja organisaation osiin, niin vakituisille kuin tilapäisille. 101 esineen 101:llä tarinalla on kaikkiaan 52 kirjoittajaa, vaikuttava osoitus osallistumisesta. Ponnistuksen kollektiivisuuden osoitus on sekin ettei esinetekstien kirjoittajia ole nimetty, meidät kirjoittajat on vain lueteltu kirjan alussa. Tuloksena on myös ollut valikoima paitsi erilaisia objekteja, myös virkistävän erilaisia näkökulmia niihin.

Uuden näkökulman hakeminen on jatkunut esineiden kuvaamisessa, jossa siinäkin on ollut mukana koko joukko valokuvaajia, vakituisia ja tilapäisiä kuten kirjoittajissakin. Kun esineiden skaala ulottuu senttimetrin korkuisesta miniatyyristä ratikkaan, ei niiden esittäminen kokonaisuudessaan aina ole ollut järkevää, vaan kuvaajan haasteelliseksi tehtäväksi on jäänyt valita kuvakulma ja yksityiskohta joka eniten kertoo esineen olemuksesta. Esitys itsessään etenee konstailematta, aukeamittain,  vasemmalla sivulla kuva ja oikealla siihen liittyvä teksti, minkä lisäksi esineet on selkeästi numeroitu 1-101.

Mitä esineitä kirjassa on, siitä antaa jo kansikuvakin aavistuksen. Mukana on ikiaikaisia klassikoita Seilin kalkista Kaarina Maununtyttären hampaaseen ja Suomen ensimmäiseen valokuvaan, mutta on myös uhrilähteen kolikoita, laskuvarjosta tuunattu silkkileninki, pornopelikortit, yksikätisen puusepän valmistama keinutuoli ja Herlinien suvulle kuulunut reki - niin, ja tietysti rukinlapa! Mistä esineistä itse kirjoitin, sen jätän arvailtavaksenne.

Neulakivääri M1867

Neulakivääri, neulojakos sillä ammutaan? Ei, vaan nimi tulee siitä että neulamainen iskuri tässä aseiden nopean kehitysvaiheen välimallissa lävisti paperipatruunan ruutipanoksen ja iski luodin kannassa olevaan nalliin. Neula jäi siis laukaistessa keskelle palavaa ruutia ja kului äkkiä.

Tunnetumipia tämän tyypin aseista ovat J.N. von Dreysen mukaan nimensä saaneet. Tämä Venäjän armeijan kivääri M1867 tunnetaan suunnittelijansa J.F.C. Carlin mukaan nimillä Carle, Karle tai Karl. Aseet konvertoitiin vanhemmista nallilukkoisista M1856 kivääreistä, mutta osa valmistettiin alusta alkaen ja juuri sellainen harvinaisuus on tässä kyseessä.

Takatähtäimen levy valitettavasti puuttuu, samoin pistin.

 Armeijan aseessa on tietysti asianomaisten sotavoimien leimat.

Ase on ollut esillä Forum Marinumin perusnäyttelyssä vuodesta 1999, mutta palautui nyt takaisin Turun museokeskukseen.

The Carle needle rifle was officially adopted by the Russian Army in 1867. Only 200,000+ Carl rifles were converted from older percussion cap rifles in Russia, but this one is one of the purpose built guns.

Kuvat: TMK / Masse Rantonen

Sisilian kuninkaan viitta

Tämä Wienin keisarillisessa aarrekammiossa oleva tekstiili tunnetaan Sisilian kuninkaan Roger II:n kruunajaisviittana, mutta Roger kruunattiin jo 1130, ja viitta valmistettiin Palermon kuninkaallisissa työpajoissa (khizana) vasta 1133-34. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoiden kruunajaisissa sitä käytettiin myöhemmin useinkin, Sisilian kuninkaan Fredrik II:n tultua 1200-luvun alussa myös Saksan keisariksi ja viitan tultua osaksi keisarikunnan kruunajaisasua.

Silkin tuotanto oli tullut Sisiliaan arabien mukana 800-900-luvuilla, mutta saaren kankaat eivät yltäneet laadultaan aikakauden parhaisiin. Viitan kangas onkin bysanttilaista, peräisin ehkä  keskisen Kreikan Thebasta. Viitan kirjailun (mm. tuhansia helmiä) ovat kuitenkin tehneet kuninkaallisen työpajan muslimikäsityöläiset. Kuva-aiheena on palmuksi kuvatun elämänpuun molemmin puolin peilikuvina kamelin kimppuun käyvä leijona, molemmat vanhaa Persian ja Lähi-idän kuvastoa.

Elämänpuun katsotaan viittaavan Sisilian hedelmällisyyteen, ja kristillisessä kontekstissa se kuvaa myös voittoa kuolemasta sekä ikuista elämää. Leijonat olivat usein käytetty hallitsijan symboli, ja tässä ne kuvaavat Rogeria itseään, pohjoisafrikkalaisten kameleiden kuvatessa kristityn kuninkaan voittoa Pohjois-Afrikan arabeista jotka aiemmin olivat pitäneet Sisiliaa hallussaan. Leijonaan kirjailtujen ruusujen katsotaan myös muodostavan leijonan tähtikuvion. Viitan alareunaa kiertävä, kuufalaista tyyliä oleva arabiankielinen kirjoitus kertoo tekstiilin valmistuspaikan ja ajan, vuosi 528 jälkeen Hidžran (1133-34 jKr.).

Normannikuninkaiden aika oli Sisilian loistokautta, ja viitta sen hienoimpia saavutuksia arkkitehtuurin ohella. Niinpä se on päässyt moniin julkaisuihin kuvaamaan Sisilian tai Välimeren alueen historiaa, keskiaikaista taidetta, islamilaista taidetta tai mitä milloinkin. Siksi olikin elämys päästä näkemään se vakiopaikallaan Wienissä, josta sitä ei viime kesänä ollut lainattu edes British Museumin samanaikaiseen näyttelyyn Sicily: culture and conquest. Näyttelyjulkaisuun se oli päässyt, itseoikeutetusti.

Dirk Booms & Peter Higgs: Sicily: culture and conquest, British Museum 2016