Lappeenrannan linnoituksen rakentaminen alkoi jo Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla, mutta pääosin sen muoto on venäläisvallan ajalta 1700-luvulta. Etelästä tuleva tie johtaa Viipurin portille, joka dramaattisuudessaan tuo mieleen suorastaan Mykenen leijonaportin, tosin ilman leijonia.
Heti portista vasemmalla olevan ja jo esitellyn Ratsuväkimuseon seinässä on muistolaatta linnoituksen keskeisille suunnittelijoille.
Linnoituksen sisällä on monipuolinen ja värikäs rakennuskanta, josta tässä otteita.
Tässä vaiheessa sopii huomauttaa, että vaikka linnoituksessa toimii kolme museota ja kaupunginarkisto, siellä myös asuu n. 1200 henkeä. Alueella on myös Suomen vanhin ortodoksinen kirkko, Jumalansynnyttäjän Suojeluksen eli Pokrovan kirkko vuodelta 1785.
Kehruuhuone eli suorasukaisemmin naisvankila on purettu, mutta sen työhuone on nykyään tapahtumatilana, edustallaan instituutiosta kertova taideteos. Kehruuhuoneita oli Suomessa vain kaksi, se toinen on Turussa.
Etelä-Karjalan museo toimii tykkivarikoksi rakennetussa makasiinissa.
Esillä on mm. esihistoriaa...
juomakulttuuria...
ruokakulttuuria...
ja tietysti kuuluisa Viipurin pienoismalli vuodelta 1939!
Vaihtuvana näyttelynä oli Pelastakaa taide!, ajankohtainen ja dramaattinen aihe, johon ensi kertaa kaupungissa olevalla oli aivan liian vähän aikaa paneutua.
Työmatkalaisen ryntäily jatkui museon edustalle, jossa on esillä kaksi Ranskasta talvisodan aikana saatua jäykkälavettista tykkiä 1800-luvun lopulta...
...vierellään punagraniittinen muistomerkki linnoituksessa 1918 teloitetuille ja menehtyneille punavangeille.
Lappeenrannan taidemuseo toimii 1799 rakennetuissa miehistökasarmirakennuksissa, mikä jo kaiken muun ohella loi hyvin suomenlinnamaisen vaikutelman.
Millaista sitten mosurin elämä näissä varhaismodernin ajan kasarmeissa lieneekään ollut, nyt esillä oli toukokuun 10. päivään asti jatkuva näyttely Vesireitit. Siitä vain pari kuvaa.
Ja tietysti tuli käveltyä entisöityjä valleja. Pohjoispäässä avautui näkymä Saimaalle.
Länsipuolella oli entisöityjä bastioneja.
ja itäpuolelta hienot näkymät Saimaan alusten satamaan.
Etelään päin, Pusupuiston puolella, oli tämä erikoinen rakennelma, jonka tarkoitus jäi toistaiseksi hämäräksi.
Sotamuistoja on Lappeenrannassa paljonkin, niistä lisää myöhemmin.

























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti