Kannessa Kaarina Maunutyttären sarkofagi Turun tuomiokirkon Kankaisten kappelissa, ja tuomiokirkkoon liittyvät myös molemmat artikkelit.
Bo Lindbergin Turun tuomiokirkko vuoteen 1318 käsittelee kirkon varhaisvaiheita, siis Turun perustamiseen liittyvää ikuisuuskysymystä. Kiinnostava on alun huomio, ettei Suomen lähetystyössä ollut kyseessä sielujen pelastamisesta, vaan Lundin ja Uppsalan kilpailusta tulevista kirkollisverojen maksajista.
Sitten ollaankin jo kuuluisassa paavin kirjeessä vuodelta 1229, ja kaikissa muissakin ristiriitaisissa 1200-luvun lähteissä. Lindbergin kanta on, ettei ristiitaa ole, piispanistuin siirrettiin 1229 Koroisista Unikankareelle. Selitys on, että Aurajoen varrella oli samaan aikaan kaksi piispankirkkoa, ja että vasta v. 1300 vihkimisessä piispankirkoksi tuli yksinomaan Unikankareen kirkko. Ja miksi vasta silloin, selittyy turvallisuustekijöillä. Linnoitettu Koroinen oli turvallisempi kuin linnoittamaton ranta alajuoksulla. Turvallista tuli vasta, kun Turun linnaa alettiin 1280-luvulta lähtien rakentamaan jokisuuta vartioimaan.
Valokuvin ja piirroksin höystettyä rakennusvaiheiden esittelyä en lähde referoimaan, mutta liitetään tähän Lindbergin loppukaneetti: "Muutamien varovaisten korjausten ja oikaisujen jälkeen voi todeta: Rinne oli kaikessa olennaisessa oikeassa." Tätä näkemystä nykytutkimus tuskin jakaa.
Riikka Vaurion Kaarina Maununtyttären sarkofagi on taas mitä ajankohtaisin aihe, ollaanhan Kankaisten kuorissa olevaa sarkofagia nyt tuomiokirkon 50-vuotisperuskorjauksen yhteydessä avaamassa ensi kerran sitten vuoden 1867. Kaarina Maununtytär (1550-1612) haudattiin alunperin vastapäiseen Laurentiuksen kappeliin, jonne myöhemmin haudattiin myös hänen tyttärensä Sigrid Vaasa. Sigridin poika Åke Tott osti kappelin 1641 sukunsa hautapaikaksi. Tottien mukaan uudelleen nimetyssä kuorissa on edelleen Åken ja puolisonsa komea hautamuistomerkki.
Vuonna 1865 perustettu Turun tuomiokirkon muinaismuistojen entistämiskomitea päätti aloittaa keräyksen sarkofagin hankkimiseksi kuningattarelle. Ensimmäinen lahjoitus tuli Ruotsin Medelpadista, uskottiinhan Kaarinan olleen sieltä kotoisin. Rahankeräyslistoja lähetettiin ympäri maata, ja Turussa pidettiin myös varainhankintailtamat.
Aluksi sarkofagi ajateltiin sijoittaa Tottien kappeliin, mutta pian kävi ilmi, että se peittäisi taakseen Tottien muistomerkin. Sen sijaan Kankaisten kartanon omistaneille Horn- ja Kurck-suvuille 1650-luvulla rakennetussa kuorissa ei 1827 palon jälkeen ollut mitään muistomerkkejä, ja sopi siten paremmin tarkoitukseen. Suunnittelijaksi valikoitui lääninarkkitehti Theodor Decker, ruotsalaisen F.W. Scholanderin ohjauksessa. Jonkinlaisena esikuvana Deckerille saattoi olla Kaarle XII:n sarkofagi Riddarholmin kirkossa Tukholmassa.
Sarkofagin materiaali aiheutti vilkkaan keskustelun komiteassa. Graniitin tultua hylätyksi valittiin belgialainen marmori, aluksi sininen valkojuovainen Bleu-Belge. Taiteilija R.W. Ekmanin nostettua asiasta äläkän (hänestä lopputulos näyttäisi "kirjavalta lehmältä") päädyttiin lopulta mustaan marmoriin. Päällä oleva tyyny ja kruunu tulsivat olemaan kullattua pronssia. Jalustan louhi turkulainen kivenhakkaaja Forsström. Antwerpeniläiseltä J. Joosten & fils -nimiseltä liikkeeltä tilattu sarkofagi saapui syyskuussa 1866. Talven yli se joutui odottamaan akatemiatalon juhlasalin eteisessä, koska kuorin korjaus oli kesken. Hintaa kuningattaren viimeiselle leposijalle tuli kuljetuksineen 2780,17 markkaa.
Kaarina Maununtyttären arkku siirrettiin sarkofagiin 27. elokuuta 1867 kello 17 iltapäivällä. Kruunu lisättiin 13. syyskuuta, kun Kaarinan kuolemasta (eli siitä kun hän oli saanut "taivaallisen kruununsa") tuli kuluneeksi 255 vuotta. Siitä pitäen kansi on ollut paikoillaan, aina tähän asti, kun kuningattaren ruumista tullaan nyt tutkimaan tieteellisesti.
Vuosijulkaisu ilmestyi 1975, ja siinä on museon uuden johtajan Knut Draken esipuhe. Kirjan alussa on ennen C.J. Gardbergia museota johtaneen Irja Sahlbergin muistokirjoitus. Sahlbergin elämäntyöstä Turun ja Suomen museoscenessä lisää täällä.
Kokoelmatilastoja:
1971 2087 esinettä, viimeinen päänumero 17277
1972 2728 esinettä, joista 1004 maalöytöjä, viimeinen päänumero 17428
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti