maanantai 25. huhtikuuta 2022

Hätärahaa keräilijöille

Poikkeusaikoina on tarvittu hätärahaa niin metallisena kuin paperisena, ja ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Saksassa painettiin nimellisarvoltaan pieniä seteleitä korvaamaan kierrosta kadonnut metalliraha.

Tätä hätärahaa (Notgeld) alettiin kerätä jo sodan aikana, ja sodan jälkeen kaupungit, maakunnat, erilaiset yhteisöt ym. alkoivat painaa sitä lisää, tällä kertaa keräilijöille. Rahat olivat edelleen nimellisarvoltaan pieniä, alle markan arvoisia, mutta usein erittäin värikkäitä, parhaimmat suorastaan pieniä graafisen taiteen helmiä, useimmat tosin eivät. Seteleissä saattoi olla kuvituksena ja teksteinä paikallisia kansantarinoita, historiallisia tapahtumia, poliittista satiiria, melkeinpä mitä vain. 

Rahojen erikoisuus oli myös se, että niihin painettu niiden "voimassaoloaika", yleensä vain muutama viikko tai kuukausi, tosin maksamiseen näitä ei oikeastaan käytetty, ne oli tarkoitettu keräiltäväksi. Useimmat vaikuttavat painetun vuosina 1921-22. Vuoden 1923 hyperinflaatio oli sitten kokonaan toinen juttu.

Kuvan setelit kuuluvat Turun museokeskukseen kokoelmaan, ja ovat tulleet Turun lyseon koulusta.

David Storeyn artikkeli aiheesta Art in Print -sivustolla.

Notgeld-keräilylle omistettu sivusto.

1 kommentti:

Tuukka Talvio kirjoitti...

Saksalaiset hätäsetelit saattavat olla hyvin vitsikkäitä. Minäkin ostin joskus ihan pikkurahalla yhden, jossa sormea heristävä setämies toteaa: "Aber hier, wie überhaupt, geht es anders als man glaubt" (Mutta tässä, kuten yleensäkin, käy toisin kuin luullaan). Piirtäjäksi tunnistaa Wilhelm Buschin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...