keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Murrosvuodet 1914-1922 sarjakuvina (8)

Sarja murrosvuosien sarjakuvista päättyy tällä kertaa tähän, tai jää oikeastaan kesken, sillä Veli-Matti Uralin ja Matti-Pekka Heikuran Ahava - Ensimmäinen lippu (2021) muodostaa vasta edellisen osan "punaisen heimosoturin" Iivo Ahavan elämäkerrasta.

Iivo Afanasjev syntyi heimohenkiseen kauppiasperheeseen Vienan Karjalassa, ja tarina alkaa Iivon lapsuudesta vuonna 1905 kun kumouksen tuulet heiluttelevat jo maailmaa. Koulu- ja opiskeluvuodet kuluvat Suomessa, mutta 1914 Iivo joutuu opastamaan itseään Ilmari Kiantoa tämän heimoretkillä. (Humalaisen Kiannon puhe jääkäreistä jo ennen maailmansodan syttymistä on häiritsevä anakronismi muuten moitteettomissa faktoissa.)

Kirjan tulkinnan mukaan juuri tuo retki sai Iivon liittymään vapaaehtoisena Venäjän armeijaan, josta hän palasi Ouluun syksyllä 1917. (Toinen nipotus liittyy kunniamerkkeihin: ei Ahava aliupseerina sentään Yrjönristejä voinut saada, sen sijaan hän sai kahdesti Pyhän Yrjön sotilasristin.) Kirja päättyy 8. marraskuuta 1917, uuden vallankumouksen tapahtuessa Venäjällä, ja Suomen sisällissodan jo häämöttäess.

Mustavalkoinen (ajoittain punaisella korostettu) piirrostyyli on erittäin korkeatasoista. Hahmot ovat tunnistettavia, ja ekspressionistinen tyyli ruutujen välisine leikkauksineen vaikuttavaa. Vaikka tiedämmekin Iivon kohtalon (olen siihen itsekin kerran pari heimosotapostauksissani viitannut), jään ainakin itse mielenkiinnolla odottamaan miten tekijäkaksikko on käsitellyt hänen vaiheitaan isiensä mailla, Muurmannin legioonassa ja Karjalan rykmentissä, Vienan vapaustaistelun vaiheissa.

Kirja Facebookissa ja kustantajan sivuilla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...