keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Aseita Viron historiallisesta museosta

Vuoden 2007 työmatka Viroon tapahtui esi-blogiaanisena kautena, joten sen kuva-antia ei kauheasti ole hyödynnetty. Vuonna 2011 raportoin Viron historiallisen museon perusnäyttelyn uudistamisesta Tallinnassa. Nyt on sopiva hetki muistella millaisia aseita oli esillä vanhassa näyttelyssä.

Ensinnäkin oli vanha kunnon seinäasetelma (haarniska tosin kopio).


Varhaisen ampuma-aseen, hakapyssyn eli englanniksi handgonnen kopio.


Rataslukko (yllä) ja lunttulukko (alla) olivat ensimmäiset mekanismit käsiaseen laukaisun helpottamiseksi niin että yksi mies saattoi sen tehdä. Turun museokeskus hankki vastaavat mallit kokoelmiinsa 2013 ja 2014.


Edellisen kuvan rataslukko voisi olla sotilasase. Useimmiten säilyneet rataslukot ovat prameita metsästysaseita, kuten tämä Tschinkeksi valmistuspaikkansa (nyk. Czeszyn) mukaan nimetty malli.


Mörssäri kuulineen - pienoismalli vai merkinantotykki?


Tämä tykki ainakin on pienoismalli.


Meritaisteluissa ammuttiin ketju- ja piikkikuulia vastustajan takiloinnin tuhoamiseksi.


Metsästysveitsi 1500-luvulta.


Yksityiskohta pyövelinmiekan terästä.


Karoliini ja venäläinen vastakkain.


Upseerin arvomerkkinä toimineen pertuskan terä, venäläisen husaarin laukku, venäläisen krenatöörin päähine sekä ruotsalaisen upseerin kaulalevy.


Viron museoiden koelmat verkossa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...