tiistai 7. huhtikuuta 2015

Antiikki & Design 138 (3/2015)

Ammatillisesti läheisin oli juttu Kivitavaraa vai fajanssia?  Usein museossakin keramiikka luetteloidaan vain joko posliiniksi tai fajanssiksi, unohtaen että se voi olla myös kivitavaraa (stoneware), posliinien eri alatyyppien tunnistamisesta puhumattakaan. Läheltä omaa toimenkuvaa luetteloijana liippasivat myös 1900-luvun emaliastiat, joita muuan keräilijäpariskunta harrastaa. Niitä on esillä Keuruun vanhalla rautatieasemalla.

Artikkeli huonekasvien historiasta sai ajattelemaan sitä miten menneisyyden kasvit ovat ihmisten tavoin säilyneet vain valokuvissa. Niiden merkitys entisajan kotien interiööreissä pitäisi muistaa paremmin.

Vaikka Suvisaaressa sijaitseva sukuantiikilla sisustettu muutoin moderni koti olikin aika vaikuttava, oli vierailukohteista upein Kuopian maaherrantalo - on siinä ollut savolaisillla ihmettelemistä.

Hannu Väisänen kirjoittaa kolumnissaan omistamastaan antiikin veistoksen kopiosta ja keksii hauskan vertauksen kertoessaan antiikin veistotaiteen värikkyydestä:
Jos meidän olisi mahdollista nähdä tänään joku musertavaan nuijaansa nojaava Herakles alkuperäisessä asussaan, emme kenties erottaisi sitä puutarhatontusta.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...