keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ospreyn Suomi

Suomi ei kovin usein brittiläisen militariakustantamon julkaisuihin ole päässyt, ne muutamat on äkkiä esitelty. Linkit vievät Ospreyn sivulle jossa tiedot tekijöistä jne.

Medieval Scandinavian Armies (1) 1100-1300 itse asiassa vain mainitsee Suomen muutaman kerran, ainuttakaan ennallistusta ei suomalaisista ole eikä muutakaan maahamme liittyvää kuvitusta. Rekonstruktioissa esiintyy tosin hiihtävä "Saami tribal warrior", mutta Norjaan sijoitettuna.






Jatko-osassa Medieval Scandinavian Armies (2) 1300-1500 esiintyy ennallistuksissa jo  "Finnish auxiliary, c. 1475", jonka esikuvana on ollut Rymättylän kirkon tunnettu seinämaalaus Jeesuksen haudan vartijasta. Lisäksi on valokuva Raaseporin linnasta. Viimeisellä väriliitesivulla on ennallistus pellavapäisestä lappalaispariskunnasta - Angus McBride -vainaa oli kai siinä uskossa että mitä pohjoisemmas mennään sen vaaleahiuksisempia ihmiset ovat.



The Scandinavian Baltic Crusades 1100-1500  ennallistaa kaksi hahmoa, "Finn auxiliary with pack-mule c. 1275" sekä "Finnish crossbowman 1496". Muina kuvituksina 1000-1100-luvun keihäänkärki Suomen kansallismuseon kokoelmista sekä Turun, Viipurin ja Raaseporin linna, ynnä pohjapiirros vimeksi mainitusta.
The Army of Gustavus Adolphus (1) Infantry -kirjasessa on kokonainen värisivu, jolla "Finnish musketeer" sekä "Lapp, reindeer and sledge", jälkimmäisen esikuva Johannes Schefferuksen Lapponiasta (1673), joka myös mustavalkopiirroksena.







The Army of Gustavus Adolphus (2) Cavalry ja hakkapeliitat! Tosin kuvituksena vain yksi Stålhandksen rykmentin ratsumies oranssissa (!) takissa. Valokuvana kansallismuseon kypärä KM 27030:3, jonka kerrotaan kuuluneen vuoteen 1927 asti Reethin suvulle Sysmässä. Tekijöiden huomion lienee herättänyt maininta suvun esi-isistä britteinä.







Toistaiseksi ainoa 30-vuotista sotaa käsittelevä Campaign-sarjan julkaisu on Lützenin taistelusta 1632 kertova. Hakkapeliitat mainittu!

Scandinavian Armies in the Napoleonic Wars on jo vanhempaa Ospreytä, vuodelta 1976. Ruotsin armeijan harmaatakkisia suomalaisrykmenttejä siitä ei löydy, mutta kuitenkin selostus Suomen sodan kulusta joukko-osastojen listauksineen.







The Mannerheim Line 1920–39: Finnish Fortifications of the Winter War  on venäläisen kirjoittajan työtä, ja Venäjän puolellahan sen rakennelmat nykyään ovatkin. Kirja esitteleee puolustuslinjan rakenteet ja niiden hallinnasta käydyt taistelut talvisodassa, jälkimmäiset sekä venäläisin että suomalaisin lähtein.






Germany's Eastern Front Allies 1941-45 ilmestyi 1982 ja esitteli Saksan liittolaisina itärintamalla taistelleiden Suomen, Unkarin, Romanian, Slovakian ja Italian armeijat. Suomi on saanut ennallistuspiirustuksiin viisi hahmoa: jalkaväen korpraalin panssarinyrkkeineen, tykistön kersantin, yleisesikunnan everstin, lumipukuisen rajajääkärin suksineen (on myös kirjan kannessa) sekä panssarijoukkojen vaununkomentajan. Lisäksi kuusi mustavalkovalokuvaa, karttoja ja lyhyt esitys jatkosodasta.


Vuonna 2006 Suomi sai sitten oman kirjasensa, 48-sivuisen Men-at-Arms -sarjan sijasta 64-sivuisessa Elite-sarjassa: Finland at War 1939-45. Kirjoittajina on britti ja amerikkalainen, mutta tekstin eetos on puolustusvoimien virallisen sotahistorian mukainen, eikä ihme: lähdeluetteloa ei ole, mutta alussa kiitellään useita suomalaisia, mukaan lukien Markku Palokangas ja Jyri Paulaharju. Ainoa harmittavainen asia kirjassa ovat rekonstruktiot. Ne on piirtänyt Rafaele Ruggeri, jonka tyyli on omiin silmiini kovin kökköä.




Ilmailun alalta on myös pari julkaisua, joita itse en omista, mutta luetellaan ne tässä.

Finnish Aces of World War 2, tekijöinä suomalaiset Kari Stenman ja Kalevi Keskinen, suomennettu.









Lentolaivue 24, asialla samat konkarit.











Päivitys 2020: kuudessa vuodessa on ehtinyt ilmestyä paljonkin lisää.

Command-sarjassa ilmestyi Mannerheimista kertova kirjanen.











Weapon-sarjassa on kirja suomalaisesta aseklassikosta, Suomi-konepistoolista.

Combat-sarjassa on vertailtu suomalaista ja puna-armeijan sotilasta talvisodassa...










ja jatkosodassa.











Duel-sarjassa ovat vastakkain olleet sotka ja sturmi Kuuterselän taistelussa.











General Military -sarjassa julkaistaan paksumpia opuksia. Sellaiset ilmestyivät talvisodasta...










sekä jatko- ja Lapin sodasta. Kirjat saivat mediajulkisuutta, koska molemmissa oli yhtenä kirjoittajista sotahistoriaa harrastava Apulanta-yhtyeen muusikko Toni Wirtanen. Molemmat kirjat on myös suomennettu.









Myös pari niinsanotusti likeltä liippaavaa julkaisua on tullut.

Suuresta Pohjan sodasta kertovaan Men-at-Arms -sarjan kirjaseen on ahdettu kaikki sotaan osallistuneet maat, mutta Suomea tuskin mainitaan, eikä kahdella Ruotsin armeijaa kuvaavalla väripiirrossivulla ole suomalaisrykmenttejä esitelty.

Suomalaisvapaaehtoisia oli mukana Viron vapaussodassa, joten heidät on mainittu Baltian maiden vapaussodista 1918-20 kertovassa Elite-sarjan kirjasessa. (Kirjasta enemmän täällä.)









Petsamon ja Kirkkoniemen taistelut käytiin osittain Suomen alueella, suomalaisjoukkoja niihin ei osallistunut. Operaatiosta kerrotaan Campaign-sarjan kirjassa.









Päivitys 2021:

Tänä vuonna ilmestyi talvisodasta vielä oma Campaign-sarjan julkaisunsa.



 

 



.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ilmailupuolellahan näitä on enemmänkin. Ainakin Morane-Saulnier MS.406 Aces, Brewster F2A Buffalo Aces of World War 2 ja P-36 Hawk Aces of World War 2 jo mainittujen lisäksi.

Kari Hintsala kirjoitti...

Kiitos lisäyksistä! En kerää itse ilmailusarjoja joten niiden sisältö ei ole niin tuttua, mutta tosiaankin konetyyppikohtaisissa julkaisuissa on mukana myös suomalaislentäjiä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...