keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Baltian maiden vapaussodat

Odotin mielenkiinnolla tätä Toomas Boltowskyn ja Nigel Thomasin kirjoittamaa sekä Johnny Shumaten kuvittamaa kirjasta Armies of the Baltic Independence Wars 1918-20. Aihehan on mitä mielenkiintoisin: vapaussodissaan virolaiset joutuvat taistelemaan sekä puna-armeijaa että saksalaisia vastaan, latvialaiset saksalaisia sekä punaisia ja valkoisia venäläisiä vastaan, ja liettualaiset kaikkien edellämainittujen lisäksi vielä puolalaisiakin vastaan.

Kirjasessa on esitelty - puolalaisia lukuun ottamatta - kaikki em. armeijat. Johtuneeko toisen tekijän virolaisuudesta, mutta väripiirroskuvista Viron riveissä taistelleet joukot ovat saaneet huomattavan osan, mukaan lukien suomalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset vapaaehtoiset. Kahta viimeksi mainittua kansallisuutta oli tosin mukana vain komppanian verran kumpaakin, mutta suomalaisia lähemmäs 4000.

Kitinä koskeekin kuvasivujen suomalaissotilasta: Narvassa tammikuussa kuvattu "kapteeni" on mitä ilmeisimmin Ensimmäisen suomalaisen vapaajoukon Anto Eskola, joka kaupungin valtauksen jälkeen ylennettiin kapteeniksi. Uniformu vastaa Tallinnassa otettua kuuluisaa valokuvaa, mutta hihaan on piirretty toisen suomalaisosaston, Pohjan Poikien, jääkarhunpäätunnus! Pieni fiba ehkä, mutta panee miettimään muiden kuvitusten tarkkuutta. Koska kuva julkaistiin jo aikaisemmin Opsreyn sivuilla, esitin asiasta reklamaation, joka tuli tosin liian myöhään, ja virhe luvattiin korjata vasta myöhempiin painoksiin.

Toinen harmituksen aihe koskee lähdeluettelon täydellistä puuttumista, mikä ei suinkaan ole tavallista Ospreyn julkaisuissa. Lähdeviitteitähän näissä ei koskaan olekaan. Joka tapauksessa mielenkiintoinen lisä aivan liian vähäiseen kirjallisuuteen lähialueiden sotahistoriasta ko. aikakaudelta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...